PÄIVÄ PUUHAMAASSA

24.4.2016 / Päivä 1
4,6 km / 4,6 km yhteensä (noin 600 kilometristä)
4 legiä (a 50min)
korkeus: 640m
sää: päivä +12°C, kevyt itätuuli, aurinkoista; iltaa kohti +3°C, vähän napakampi tuuli, aurinkoista,
sijainti: N 67,1468 W 049,9375

PÄIVÄ PUUHAMAASSA

Retkikunnan innokkaimmat taisivat herätä jo kuuden korvilla viimeistelemään pakkauksia, sillä olihan tänään kauan odotettu päivä: lähtö koittaisi. Muro- ja sämpyläaamiaisen ja pakkailun jälkeen ehdimme vielä istua kaikessa rauhassa juomassa kahvia ennen kuin maastokuorma-auto tuli noutamaan meitä kymmenen kieppeillä.

Kun mahtava jäätikkö alkoi näkyä aika ajoin horisontissa, alkoi retkikunnalla olla hymykin herkässä. Tien päässä purettiin autosta ahkiot, jotka painoivat aika paljon, useimmilla vähän liikaa ja ainakin allekirjoittaneella enemmän kuin piti. Tämä tuntui erityisen raskaalta kun aluksi edess ei suinkaan ollut jäätikkö vaan korkea moreeni, jota riitti muutama sata metriä. Eli siis tavarat kantoon.

Onneksi saimme apua norjalaisretkikunnalta, joka oli saapunut jäätikön laitaan telttailemaan jo eilen iltapäivällä. Tai piti heidän vissiin lähteä silloin hiihtämäänkin, mutta unohtivat ruokansa hostellin jääkaappiin ja me vaihdoimme ne ilomielin ahkionkantoapuun. (Nyt näyttävät telttailevan samalla tasalla meidän eteläpuolellamme, muutaman tunnin etumatkasta huolimatta.)

Jään reunasta kävimme vielä viettämässä pienen hiljaisen hetken ja hakemassa nöyryyttä 1997-retkikunnan muistohakulla. Matkalla näimme viisi poroa ja kaksi isoa vitivalkoista jänistä. Lounaan jälkeen testasimme vielä upouuden Mosseberg-haulikkomme (jonka vaiheista ehkä joskus enemmänkin), joka kukkui kuin perkeleen äkäinen käki. Hyvä niin.

Ja kun kolmen aikaan pilvetkin olivat väistyneet, oli aika kiinnittää jääraudat jalkoihi n ja pulkat perään ja suunnata ylämäkeen. Tämä ”talvi” on ollut täällä ennätyslämmin ja pelin henki poikkeaa aikalailla vuodesta 2014: heti alusta alkaen jouduimme kiertelemään lammikoita ja pirteästi virtaavia sulamisvesipuroja. Lunta ei juurikaan ollut, mutta pehmeää jäätä, vettä ja loskaa sen sijaan ihan riittämiin.

Nämä alkupäivät ovat varsinaista arktista puuhamaata, kun koettaa etsiä jääröykkiöiden välistä optimaalista reittiä ylös lakeudelle. Harjanteilla olisi kuivaa, mutta ahkiot eivät siellä kestä. Pohjalla olisi helppo kulkea, mutta siellä on märkää. Lumilaikuilla ahkio kestää, mutta kulkeminen taas on raskasta. Homma on siis jatkuvaa ylös ja alas repimistä. Välissä nojataan nenä jäässä kiinni 80kg syntisäkkejämme knöölien yli, välillä juostaan henkensä edestä karkuun kostonhimoisesti kohti kiitävää ahkioyhdistelmää ja toisinaan jotain siltä väliltä. Ja kaiken aikaa pitäisi vielä saada itsen sä ja kamat pysymään suunnilleen kuivina ja ehjinä. Ja se on oikeastaan ihan kivaa, koska tasapaksua vuorohiihtoa ehditään vielä vetää mielinmäärin.

Tänään leikimme jäätikön kanssa neljän legin verran ja pääsimme eteenpäin linnuntietä mitattuna 4,6 km. Saldoon kuului myös parit märät monot, useampi lainehtiva ahkio, vähän särkyneet housut ja ahkiokassi sekä paljon hyvin murennettua näkkäriä. Ei siis lainkaan huono aloitus. Onneksi kesä kuivaa minkä kastelee ja kahdelle pienelle lumilaikulle pystytetyssä leirissämme on kaikki hyvin.

Ja kun sattui olemaan lämmin päivä ja lumilainkujemme välissä on suurehko sulamisvesilammikko, ei tilaisuutta voinut jättää käyttämättä… Hieman ennen auringonlaskua yksi innokas avantouimari ja yllytyshullu opas perustivat Grönlannin jäätikön avovesiuimaseuran. Oli virkistävää! Tästä on kuvallisia todisteitakin, mutta K18-materiaalina niitä ei voine julkaista tässä blogiss a.

Huomenna jatkamme aktiivilomaa täällä eksoottisessa rantakohteessa. Toiveenamme on päästä sen verran pidemmälle, että vesi vähenisi ja lunta alkaisi riittä hiihtämiseen. Saas nähdä onnistuuko vielä huomenna.

Kuvassa: Uimareiden sijaan Tomi kiskomassa pulkkiaan puron yli. Puroja riitti.

Retkikunnalla kaikki hyvin.

– Grönlannin jäätikön avovesiuimaseuran agitaattori