9.5.2016 / Päivä 16
14,5 km / 294,2 km yhteensä (noin 600 kilometristä)
6 legiä (a 50min)
korkeus: 2500 m
sää: aamu -8°C, 10m/s kaakosta, heikko lumisade; päivä -3°C, 15-20m/s kaakosta, puolipilvisestä lumisateeseen; iltaa kohti lisää lunta
sijainti: N 66,2725 W 043,8517

VOIT HAASTAA, MUTTET VOITTAA

Aamulla pelin henki oli tyystin eri kuin parin ensimmäisen viikon aikana. Silti oli hieno hiihtää. Todella hieno.

Tuiskulumi vaelsi vikkelästi ladun poikki, tarttuen välillä varusteisiin ja jatkaen sitten matkaansa. Mihin lie silläkin oli niin kova kiire? Eri suuntaan se oli kuitenkin menossa. Päivän parhaina hetkinä aurinko pääsi valaisemaan valkoista maisemaa pilvien raoista ja sininen taivas kaareutui korkeuksiin. Oli kaunista.

Iltapäivän puolella sitten luonto nokitti ja aloitti taas leikin, jota vaeltaja ei voi voittaa. Mutta on sitä vaan kiva leikkiä mukana!

Sivuvastainen tuuli voimistui, tuisku nousi ylemmäs ja aurinko katosi paksujen pilvien taa. Vastatuuleen sai ponnistaa tosissaan, eivätkä lyhyet nousukarvat oikein riittäneet pehmeissä kinoksissa, vaan pito piti hakea hartioista saakka. Siitä huolimatta tuli hiihdettyä reissun paras legi. Ei pisin, ei helpoin, mutta paras.

Tauolla suu täyteen suklaata ja reilusti urheilujuomaa perään. Lasit päähän, rokki soimaan ja huppu korville. Kompassista suunta ja kokeilemaan onneaan. Mistään meditatiivisesta elämyksestä ei voinut tällä kertaa puhua vaan jatkuvasti joutui keskittymään suunnan pitämiseen, tuulenpuuskien töytäisyihin ja kinosten aiheuttamiin yllätyksiin. Lisäksi aina tuulen kovetessa, mieli käy läpi ”katso vai kippaa” -ajatuskuvion eli jatkaako vaiko leirityä, kun luonto korottaa panoksia.

Eteenpäin puskiessa ajatus kirkastuu ja aistit terävöityvät: Lumen rakenteen tuntee suksien alla. Pulkan nykäykset on help po ennakoida. Kinosten muodot alkavat erottua valkoisesta hunnusta. Tuuli tavoittaa poskipään juuri oikeassa kulmassa. Huppua piiskaava lumituisku kuulostaa siltä, miltä sen kuuluukin. Auringon kalpean kiekonkin aavistaa paksun pilviverhon läpi. Ihan kuin se lämmittäisikin tuulen kylmettämää kylkeä?

Kaikki on juuri niin kuin sen pitääkin olla. Tähän on ihminen tehty. Leikkimään isompiensa kanssa, pelaamaan parempiaan vastaan. Vaikka vain vähäksi aikaa.

Mutta tässä pelissä vaeltaja ei voi voittaa. Kun kuusi legiä oli vedetty ilman pidempiä taukoja, oli aika lyödä kortit pöytään. Talo voittaa aina. Mutta ei mekään hävitty, vaan lähdettii rikkaampana kuin aloitettiin.

Luonnon voi haastaa, muttei voittaa. Ja miksi edes pitäisikään?

On sitä vaan niin kiva leikkiä mukana!

Kuvassa: Paula pelikentällä.

Retkikunnalla kaikki hyvin.

– Korpi-Jaakko

2 Kommenttia

  1. Rokrok juuri noin! Noin asioiden pitääkin olla!
    Tai siis jätetään ne kuulokkeet pois, tuulen ujellus on parasta musaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *