Lauantai-aamuna 2. maaliskuuta 2024 vaellushostelli STF Ritsem kuhisi jännittyneitä, innoltansa siten sun täten nukkuneita toisilleen entuudestaan tuntemattomia vaeltajia. Juttu luisti silti erittäin hyvin, ja yhteishenki alkoi jo muodostua – olivathan kaikki lähdössä samalle Ankarat Avotunturit talvivaellukselle Sarekin erämaahan. STF Ritsem oli avannut ovensa juuri edellisenä päivänä, joten hostellissa oli yöpynyt myös muita innokkaita Sarekin valloittajia. Meidän seurueestamme puuttui tässä vaiheessa vielä oppaat sekä kaksi kokkolalaista matkantekijää, jotka olivat saaneet matkalla Saltoluoktan tunturiasemalle tietää, että majoittuakseen tunturiasemalla heidän tulisi vielä hiihtää neljä kilometriä parkkipaikalta. Jotkut vaeltajista olivat uutisen kuultuaan vaihtaneet majoituksensa STF Ritsemiin, mutta eivät kokkolalaiset – vaikka toisella ei ollut edes omia suksia matkassa. Ilmeisesti matka oli kuitenkin taittunut helposti järven jäätä pitkin, ja majoitus oli ollut tunnelmaltaan vaivan arvoinen.

Ahkioita pakatessa Ritsemin parkkipaikalla tunnelma kävi käsin kosketeltavaksi. Edessä olisi kuusi yötä ja n. 120 kilometriä Sarekin kansallispuistossa, jota tituleerataan usein Pohjolan viimeiseksi erämaaksi. Monella kahdestatoista vaellukselle osallistujasta vaikutti olevan erittäin vankka vaellustausta eräopaskoulutuksineen, ja toisaalta mukana oli myös pitkien talvivaellusten ensikertalaisia. Montaa – kirjoittaja mukaan lukien – mietitytti tulevan viikon säät, sillä ennusteiden mukaan luvassa olisi pilvistä, sumuista sekä melko lämmintä meininkiä (lämpötila vaikutti ennustusten mukaan putoavan alle nollan vain harvoina öinä). Rovaniemi oli tulomatkalla ollut poikkeuksellisen sateinen ja märkä, ja jopa kaksi tuntia ennen Ritsemiä Ruotsin Gällivarassa tihkutti jäistä sadetta, ja lumipeite näytti vähäiseltä.

sarek

Lumimarenki
nousukarvojen alla
maailmaa karkuun
– Kukka Kyrö

Muutaman vaelluspäivän jälkeen alkoi vaikuttaa siltä, että kaikki huolet sääennusteista saa heittää romukoppaan. Ensimmäiset päivät oli nautittu pilvettömästä taivaasta yötä päivää, ja sama näytti jatkuvan ennusteiden perusteella koko loppumatkan. Märkää talvivaellusta jännittäneet hiihtäjät saivat sittenkin osakseen aurinkoloman: parhaimmillaan lämpöasteita mitattiin aurinkoista tunturin rinnettä kiivetessä +15 astetta, eikä minkäänlaisista lumi- tai vesisateista saatu havaintoa koko viikon aikana. Öisin saimme lähtökohtaisesti nauttia n. 10-20 asteen pakkasista, minkä johdosta hiihtokelit pysyivät vallan mainioina päivähelteistä huolimatta. Kirkkaina öinä saimme myös kokea revontulien loiston jopa kolmena perättäisenä iltana. En oikein vieläkään pysty kunnolla uskomaan, kuinka hyvä tuuri meillä säiden kanssa kävi, vaikkakin puolet porukasta oli toivonut pääsevänsä kokemaan myös Sarekin myrskytuulet sekä white outin. Noh, ensi kerralla!

Hiljainen ilta
telttakylän valoista
Orion kirkkain
– Kukka Kyrö

En tiedä, onko aika jo muutamassa päivässä kullannut muistot, mutta en muista montaakaan epäonnen hetkeä reissusta. Varusterikkoina toimivat yksi katkennut sauva sekä yksi ahkion aisa, mutta nämäkin saatiin nopeasti korjattua. Ainakin yhtä Whisperlight -bensakeitintä saatiin syynätä eräänä iltana, mutta muutoin illat saatiin pyhitettyä oppaiden radiopuhelimitse pitämälle iltahartaudelle. Illat tosin vietettiin usein telttapareittain, joten kanssavaeltajien iltojen läheltä piti -tilanteet ovat saattaneet jäädä huomaamatta (pl. eräs radiopuhelimitse todistettu kevyehköltä kuulostanut bensakeitinepisodi). Meillähän niitä ei toki ollut kertaakaan…

Pyöreä tassu
rinteeseen piirtyi
lumottu hetki
– Kukka Kyrö

Reissun kohokohtia olivat ehdottomasti:

  • Se, kun luulimme olevamme pohjoisen vaikeimmin saavutettavassa erämaassa, mutta toinen vaellusseurue oli löytänyt erään vaeltajamme edellispäivänä hukkuneen (valkoisen!!!) kellon. Tämä ilmeni, kun toisen seurueen leiristä hiihdeltiin meidän liikkuvaan saattueeseen kyselemään, sattuisiko kello olemaan meidän.
  • Kolmannen päivän tuulinen keli, jonka johdosta saimme hieman vaihtelua leppoisiin rantakeleihin.
  • Ainakin eräälle matkassa mukana olleelle luontointoilijalle hetki, jona hän löysi pöllön oksennuksen tunturin rinteestä. Kyllähän nyt harrastuksia täytyy ihmisellä olla.

Uskomattomien säiden ja maisemien lisäksi matka kävi vaivattomasti nimenomaan inspiroivan vaellusseuran vuoksi Kanssavaeltajien tarinat ja positiivinen asenne saivat jokaisen legin tuntumaan 50 minuuttia runsaasti lyhyemmältä (pl. toisen päivän järkyttävä nousu, jossa rinnekaltevuus hipoi muistikuvieni mukaan n. 50 prosenttia). Vaikka vaellukselle oli varmaan pääsääntöisesti saavuttu luontokokemuksen perässä, uskallan väittää, että kun kuudeksi päiväksi yhdistetään 14 toisilleen entuudestaan tuntematonta seikkailunhaluista luontokappaletta, kokemus saa myös muita ainutlaatuisia ulottuvuuksia. Oma bucket list kasvoi ainakin monella rivillä pelkästään kanssavaeltajien kertomusten vuoksi, kiitos siitä!

sarek

Suurtuntureiden sykkeessä, tunnen kylmän, jäiset aamut, näen horisontissa tunturit ja edessä uudet ystävät
– Sari Yli-Hukka

Lyhyesti vielä faktat:

  • Sarekin kansallispuisto 2.–8.3.2024
  • 2 Avotunturit opasta ja 12 matkantekijää
  • 6 yötä, 116 kilometriä
  • Päivässä 8 x 50 min hiihtoa, jokaisen legin välissä 10 min taukoa + yksi 30–45 min lounastauko keskellä päivää

– Tuuli

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *