KAROLIINIEN KOHTALO JÄMTLANNIN TUNTUREILLA TAMMIKUUSSA 1719

Karoliinien kohtalonhetkiä esiteltynä Armee-museossa.

Karoliinien kohtalonhetkiä esiteltynä Armee-museossa.

Kaarle XII:n sotaretki Norjaan ajoittuu Suuren Pohjan sodan viime vaiheisiin. Sotaa oli kestänyt tuossa vaiheessa melkein 20 vuotta. Ruotsin asevoimat olivat jo sangen loppuun kuluneet ja kärsineet suuria tappioita muun muassa Pultavassa, Kostianvirralla ja Napuessa. Suomi oli venäläisten miehittämä ja tuo aika nimettiin myöhemmin Isoksi vihaksi.

Joka tapauksessa Kaarel XII päätti hyökätä vuonna 1716 Norjaan. Suunnitelman liittyi vielä utopistinen jatko: ajatuksena oli laivata armeija Trondheimissa ja jatkaa hyökkäystä Skotlantiin. Kuningas itse oli eteläisen armeijan mukana. Armeijan vahvuus oli noin 40 000 miestä. Hyökkäys keskeytettiin ja aloitettiin marraskuun alussa 1718 uudelleen. Eteläinen armeija eteni Fredrikstenin (nyk Halden) linnoituksen edustalle, muttei onnistunut valtaamaan sitä. Kaarle XII kaatui 30.11.1718 saatuaan luodin ohimoonsa. On epäselvää, ampuiko hänet oma vai vihollisen sotilas.

Pohjoinen armeija hyökkäsi Trodheimiin elokuussa 1718 kenraali Carl Gustaf Armfeltin johdolla, muttei onnistunut valtaamaan sitä. Armfeltin joukkojen vahvuus oli noin 10 000 miestä ja 6700 hevosta. Joukot koostuivat suomalaisista Hämeen, Porin, Turun, Viipurin, Savon, Uudenmaan ja Pohjanmaan rykmenteistä sekä kahdesta ruotsalaisesta nostoväkirykmentistä. Hyökkäys epäonnistui osin huonojen kulkuyhteyksien vuoksi, sillä raskasta tykistöä ei saatu perille asti. Myös huolto oli vaikeaa ja perustui pitkälti siviiliväestön ryöstämiseen. Kuningas antoi etelästä pikkutarkkoja käskyjä. Niiden perilletulo lähetin välityksellä saattoi kestää yli kuukauden ja käskyt olivat perille tullessaan auttamatta vanhentuneita.

Armfeltin armeija kärsi jo syksyllä nälästä ja kylmästä ja suuri osa joukoista oli sairaana. Tieto kuninkaan kuolemasta saavutti Armfeltin vasta joulun kynnyksellä. Armfeltin komentopaikka oli tällöin Östbyn kylässä. Väsynyt ja huonosti varustettu sotajoukko värjötteli nuotioilla repaleisissa kesävaatteissaan lähellä Öjfjellen-tunturia. Armfelt päätti vetäytyä Ruotsiin Jämtlannin tuntureiden yli, koska pohjoisempi reitti olisi ollut riskialtis norjalasten sivustahyökkäysten takia. Östbyn kylästä hankittiin norjalaisia tunturioppaita, joiden motivaatio varmistettiin ottamalla kylän naisia panttivangeiksi. Ylitys alkoi juliaanisen kalenterin mukaan aikaisin Uudenvuoden päivänä eli 11 päivää nykyistä kalenteriamme aikaisemmin. Etujoukkoa komensi kenraali Horn ja Armfelt liikkui itse etujoukon mukana. Myrsky alkoi puolilta päivin ja joukot menivät sekaisin eikä johtamisesta tullut mitään. Osa joukoista majoittui erään lammen rantaan, joka sai myöhemmin nimeksi Svensklagerjonna. Polttopuita ei ollut ja niinpä poltettiin rekiä, satuloita jopa kiväärin tukkeja. Armeijan pääosa suojautui Essandsjon pohjoispäähän, jossa hytistiin yön yli. Tähänkin leiriin jäi satoja kuoliaaksi paleltuneita karoliineja. Tässä vaiheessa Armfelt vapautti panttivangit.

Näiltä alueilta alkoi sitten ruumiiden viitoittama reitti Bustvolaan. Osastot hajaantuivat ja harhautuivat. Joitakin osastoja ja yksittäisiä miehiä palasi Norjaan etsimään lämpöä norjalaisten talonpoikien taloista. Norjalaiset kuitenkin tekivät heistä selvää. Toisen päivän iltana kärki oli saavuttanut Rangla-joen, jonka vartta seuraamalla löytyy selvä reitti Handöliin. Kolmannen päivän iltana ensimmäiset miehet pääsivät Handöliin. Handöl ei kuitenkaan ollut pelastus, sillä kylässä oli tuohon aikaan vain kolme taloa. Niistäkin ainakin yksi poltettiin, jotta saataisiin lämpöä ulkona paleleville miehille. Handölista matkaa jatkettiin Duvediin, joka oli suurempi taajama.

Tuntureiden yli yritti noin 7000 miestä, joista 3700 kuoli joko matkalla tai pian ihmisten ilmoille pääsyn jälkeen. Niitä paleltuneita, joilta amputoitiin raajoja, oli toista tuhatta.
Pääosa Armfeltin joukoista oli suomalaisia. Heistä vain parisataa palasi aikanaan Suomeen.