17.5.2018 / Päivä 23
0 km
0 legiä
korkeus: sama
sää: Aamusta iltapäivään tuulista n.20m/s ja tuiskua. Ja nyt taas illasta paukuttaa, vaikka hetkeksi maltillistui…
sijainti: sama

Tuulinen aamu

Tänään saimme nukkua pitkään, sillä tiesimme jo etukäteen tuulen olevan aamulla liian kova hiihtämiseen. Teltta paukkuu taas tuttuun tapaan…Sanni koki aamujärkytyksen: pumpattava makuualusta, kutsumme näitä alustoja Barbaroiksi, oli tyhjentynyt yöllä! Patjassa on siis reikä, totesi Sanni. Suunnitelimme jo Fridan kanssa, että annamme omat solumuoviset makuualustat loppuajaksi Sannille. Mutta kun Minna rupesi siirtelemään kamoja ja samalla teki pika-analyysin makuualustasta, paljastui iloinen yllätys. Yksi venttiileistä oli auennut yön aikana! Tilanne siis hallussa ja Sanni saa nukkua ensi yön ihanan täyden makuualustan kanssa!

Aamun ensimmäinen kuuntelu oli klo 11, jossa todett iin vastatuulen olevan liian kova edelleen etenemiselle. Kovimmillaan tuuli oli yli 20 m/s lukemissa. Aikamme kuluksi tutkimme viimeisen viikon ruokapusseja ja söimme mitä mieli teki. Aika vinhaa aloittaa aamu suklaan syönnillä, tätä ei kotona kyllä normaalisti tehdä. Nautitaan näistä erikoishetkistä.

Seuraavat kuuntelut pidettiin klo 13 ja 15, jolloin tuuli ei edelleenkään ollut tyyntymään päin. Kello 17 kuuntelussa tuuli oli vihdoin hellittänyt, mutta päivä oli jo niin pitkällä, että päätimme lähteä liikenteeseen vasta ensi yönä. Matka jatkuu siis ensi yönä kello 4! (toim.huom. ja tavoitteena on aika monta legiä :D)

Niin ja kysyttiin tähtiteltasta. Meidän johto asuu tässä teltassa ja nimesimme aiemman johtoteltan tähtiteltaksi, koska johtavat tähdet asuttavat tätä Suomen lipulla varustettua hulmuavaa telttaa. Eli retkikunnan johtaja ja varajohtaja. Saattaa heillä yön ”pimeinä” hetkinä tähdetkin tuikkia teltan kat ossa, heh!

-Kolmikko, eli Sanni, Frida ja Minna

Kuvassa: Jäätikköhulluus on iskenyt naapuritelttaan ja Ninakin sai kyläillessään tartunnan (kuva:Nina)

Fridan terveiset: Hälsningar till alla i Winellska skolan och förstås speciellt 6B 😉 Hejarrop härifrån Grönlands inlandsis till alla som deltar i Stafettkarnevalen! Winellska, Winellska, Winellska!!!

Minnan terveiset: Tomi hei ja halauksia paljon täältä jäätiköltä! Joo, hyvin olen jaksanut eli treenit onnistui nappiin, jes! Toki päivät on pitkiä ja viimeisten legien aikana ahkio alkaa taas tuntua painavammalta. Vaikka todellisuudessa ahkoiden paino on nyt alle 60kg, kun aloituspaino oli yli 80 kg. Äidille tiedoksi, että meillä jokaisella on kaksi ahkoita perässämme. Nyt viimeinen viikko on alkanut ja kohta tulen takaisin kotiin. Ihana tulla kotiin! Hetken vielä seikkailen, mikä myös on mahtavaa tämän huippujengin kanssa. Tämä porukka on tehnyt mat kasta huikean! Terveisiä Ennille, Mialle, Oskarille ja Nellille.

Terveisiä Crossfit8000 väelle ja kiitos kaikista terveisistä! Arrin kinesioteipit toimivat erittäin hyvin poskien pakkasenpuremiin, kiitos siis näistä Arri mitkä käteeni iskit juuri ennen lähtöä. Ja Pirjolle kiitos ihanista terveisistä, Äänekoskelle hurraat myös! Ja Lillille kiitos terkuista, norppa-live rupesi naurattamaan täällä. Jäätiköllä kaikki hyvin!

Sannin terveiset: Terveisiä kaikille! Hyvin mennee. TJ7!

Satun terveiset: Terveisiä kotiin ja kaikille tutuille, ja kiva kun on tullut vähän kommenttejakin. Hyvin menee, toivottavasti sielläkin. Hiltsu, muista treenaa ukulele, tuun kohta kuuntelee.

Nina: Jounille kiitokset kannustuksista! Janoinen sauva on oikein mainio! Kari: Meneehän se aika teltassa, mutta jos tän päivän jälkeen saatais vaan hiihtää. 😀 Kossulle hyvää ja turvallista Denalia! Vaikka onkin tuplakaaret, niin vähemmän läpätystä ja pauketta on huomattavasti mukavampi. 🙂 Noin teltan korkuinen tuulimuuri edessä ei aiheuta probleemia ja yleensä kaksi telttaa peräkkäin toimii, mutta nyt tuulen kääntyminen yhdistettynä aivan hulluun lumisateeseen aiheutti sen, että ykkösteltan häntä alkoi kasautua kakkosteltan kylkeen. Uusi muuri ja teltta sen taakse toimi.

9 kommenttia julkaisussa “Tuulinen aamu

  1. Heidi Pått

    Heja heja på er också! Lycka till med sista veckan!

    Muokkaa
    Vastaa
  2. Mirja Vilmi

    Teidän kirjoitukset on niin mielenkiintoista luettavaa että tietääkö lehdistö teidän matkastanne?…Onko joku ottanut kaikki kirjoitukset ylös sellaisenaan? Tästähän tulisi mahtava kirja.Olisi pitänyt printata heti alusta alkaen kaikki.Voimia ja vauhtia Minna ja muut tytöt mutta älkää läkähdyttäkö itseänne.Tiedoksi viellä siitepölytiedote koivun ja lepän kukinta erittäin runsasta koko maassa. Rakkaat terveiset äiti ja isi

    Muokkaa
    Vastaa
  3. Kaarina Keränen

    Ootta te mahtavia naisia….kun lukee ..niin tuntuu kuin ois itse”kärpäsenä katossa”.
    Jaksamista.

    Muokkaa
    Vastaa
  4. Maarit Rahkola

    Olipas mukava lukea tapahtumianne! Tsempit loppurutistukseen! Minna-superseikkailija-wonderwoman superterkut täältä Tillinmäestä! Maarit

    Muokkaa
    Vastaa
  5. Anne Rautio

    Mahtavaa Naiset! Hyvin vedätte siellä😀 Tsemppiä alamäkihiihtoon ja toivottavasti lunta ja jäätä riittää loppuun asti.

    Muokkaa
    Vastaa
  6. pataexplorerPata

    Tässä teille hieman lukemista ja nauramista teltassa:

    Mitä suomalaiset tekevät eri lämpötiloissa verrattuna siihen, mitä muualla maailmassa tapahtuu?

    +15 celsiusta: Espanjalaiset käyttävät pipoa, hanskoja ja toppatakkeja. Suomalaiset ottavat aurinkoa.

    +10 celsiusta: Ranskalaiset yrittävät turhaan saada keskuslämmityksen päälle. Suomalaiset istuttavat kukkia.

    +5 celsiusta: Italialaiset autot eivät käynnisty. Suomalaiset ajelevat avoautoilla.

    0 celsiusta: Puhdas vesi jäätyy. Vantaanjoen vesi muuttuu vähän paksummaksi.

    -5 celsiusta: Kaliforniassa löydetään ensimmäiset kylmään kuolleet. Suomalaisten juhannusjuhlat loppuvat.

    -10 celsiusta: Skotlantilaiset laittavat lämmön päälle kodeissaan. Suomalaiset alkavat käyttää pitkähihaista paitaa.

    -20 celsiusta: Ruotsalaiset pysyttelevät sisätiloissa. Suomalaiset lähtevät pilkille.

    -30 celsiusta: Puolet kreikkalaisista jäätyy kuoliaaksi. Suomalaiset alkavat kuivata pyykkiä sisällä.

    -40 celsiusta: Valejoulupukit muuttavat etelään. Suomen armeijan talviharjoitus perutaan liian lämpimän sään vuoksi.

    -50 celsiusta: Tanskalaisilta putoavat hampaat suusta. Ankarat Avotuntureiden naiset Grönlannissa rupee grillaamaan.

    -60 celsiusta: Jääkarhut evakuoivat Pohjoisnavan. Suomen armeijan talviharjoitus alkaa.

    -70 celsiusta: Siperialaiset muuttavat Moskovaan. Suomalaisilta palaa pinna kun Kossua ei voi enää säilyttää ulkona.

    -273 celsiusta: Absoluuttinen nollapiste. Suomalaiset sanovat toisilleen: ”Perkele, että ulkona on kylmä!”

    -300 celsiusta: Helvetti jäätyy. Suomi voittaa Euroviisut ja Ankarien Avotunturien naiset jatkavat grillaamista.

    Lippu korkealla siellä jäällä! t. Pata

    Muokkaa
    Vastaa
  7. Mari R

    Sannille sellaisia terkkuja, että täällä kovasti odotetaan sinun läsnäoloa Saran ja Jonin juhlapäivänä! Erityisesti Sara odottaa, rauhallisin mielin totta kai kuten hänellä on tapana. Tosi paljon tsemppiä vikalle viikolle ja nähään Poris! T. Rakas sisaresi

    Muokkaa
    Vastaa
  8. Kangaskatu

    Hiltsu kiittää terveisistä ja jatkaa ukulele treenejä. Kevät etenee. Tulppaanit meni jo, kullerot on nupulla ja klippo hörähti käyntiin tokalla nykäisyllä. Pistäkäähän kaasua, jotta kerkiätte Reykjavikin koneeseen, eikä tarvii jäädä kesäksi Tasiilaqiin jääleinikkejä bongailemaan. Tsemppiä ja fiilinkiä.

    Muokkaa
    Vastaa
  9. Johanna Nousiainen

    Grönlannin jäätiköllä hemmotellaan nojatuolimatkailijoita nyt täysillä. Teidän porukalta tulee värikästä raporttia. Kovasti tsemppiä loppumatkan hiihtoihin, hyvä meininki =)!

    Tänään starttasi teidän perään norjalainen nelikko tavoitteenaan ylityksen nopeusenkka. Aika eri henkinen rutistus, noinkohan näette muutaman päivän päästä neljä miestä 3 pulkalla ja kisasuksilla. Tai perillä, saatatte olla aika samoihin aikoihin, jos kaikki menee hyvin :D!

    Hyvä Suomi ja meiän mimmit maailmalla!

    Muokkaa
    Vastaa

Kerro, kysy, kommentoi!