Pari viikkoa sitten Tampereella järjestettiin Turvallisesti tuntureilla -seminaari. Paikalla Sampolan isossa salissa oli lähes 400 aiheesta kiinnostunutta ja lisäksi noin 150 seurasi seminaaria livenä netin välityksellä! Eli aika monta ihmistä!

lava

Oli hienoa nähdä, että ulkoilun turvallisuus kiinnostaa näin monia, niin ammattilaisia kuin harrastajiakin. Yleisöstä saatiin monta mielenkiintoista kommenttia ja kysymystä, enemmänkin olisi varmasti ollut, mutta aika ei vaan riittänyt. Samoin kävi ennen seminaarin alkua ja väliajalla: Olisi ollut paljon keskusteltavaa teidän kanssanne, mutta aika vaan loppuu kesken. Kiitoksia kaikille hihasta nykineille. Myös Ankarat avotunturit -osastolla oli kiire ja kirjoja myytiin melkeinpä urakalla.

Haluankin omasta, ja koko Avotunturit-tiimin puolesta, kiittää tapahtuman järjestäjiä, yleisöä sekä erityisesti hienolla otteella tapahtuman juontanutta Pete Mäkelää. Oli ilo päästä jakamaan ulkoilutietoutta tällaisessa tapahtumassa!

Jos et päässyt paikalle tai tunnet tarvetta kerrata seminaarin sisältöä, niin se on nähtävissä viiteen osaan editoituna Youtubessa. Alla ensimmäinen osa, jolla pääset alkuun:

Loput videot löytyvät Youtubesta Tunturikerho Kolbman kanavalta.

Ja kokemuksia seminaarista voit lukea myös esimerkiksi Kaisan Seikkailulle-blogista ja Hollolan Uistin -blogista.

PS. Lumi alkaa olla maassa jo kaikkialla Suomessa ja mittari pysyy ainakin toistaiseksi pakkasen puolella. Se on varma merkki siitä, että talvikausi lähestyy. Ensi talven kurssit, vaellukset ja retkikunnat löydät listattuna täältä. Pari niistä on jo täynnä, joten kannattaa ilmoittautua kiireen vilkkaan, jos haluat varmasti mukaan tietylle kurssille tai reissulle.

Avotunturit-tiimin puolesta,
Korpi-Jaakko

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *