6.5.2019 / Päivä 1
distance 5.1 km
total: 5.1 km
3 legiä+kamojen kanto jäätikölle
korkeus/elevation: 654 m
sää/weather: pilvinen, ylempänä lumisade ja whiteout. kevyttä tuulta etelästä. cloudy, upper whiteout. light winds from south
sijainti/location: N 64.30.52 W 15.23.43, https://my.yb.tl/hankalajatka

Päivä alkoi jeeppimarssilla jäätikön laitaan. Huimat maisemat ja viimeinen nousu jäätikön viereiseen solaan oli vähän sellainen ”ai sä meinaat mennä tosta sun jeepillä, just joo…?!?!?” Perille kuitenkin päästiin ja porukka kamoineen kahdella roudauskierroksella jäätikölle.

Lähdettiin liikkeelle suksilla, mikä oli omalla kohdalla paha henkilökohtainen virhe: puoliskinit ei pitäneet röpelöjäällä lainkaan, joten siirryin suosiolla apostolinkyytiin muiden pärjätessä hyvin (Joonas tosin veteli iloisena jääraudoilla , ja se olikin alkuun paras valinta).

Ortodoksi-papin näköinen ryhmänjohtajamme päätti antaa armon laskeutua yllemme 3 hiihtolegin jälkeen ja aloitimme aina yhtä iloiset leiriytymis- ja tömsyjuomatoimenpiteet. Retkikunta kolmannessa taivaassa vetisen sateen keskellä!

Eräs yksilö tiedusteli ryhmän kokoonpanoa. Met olemme: Jaakko, Matias, Toni, Ninnu, Harri, Taina, Ville, Joonas, Annukka, Minna, Anna ja Vesa

Our day started with Jeep-march to the edge of glacier. We had some awesome views and hair raising drives up to the hills. Drivers were excellent with those superpower jeeps, and impossible became possible. After one hour and two rounds of backpacking all team had reached the glacier and was ready to start.

Since there was some snow on the glacier surface we decided to give a try for ski skis instead of crampons (except Joonas) and personally it was a mistake for my half-sized ski skins. Had to put my skis into sledge and walk while others were happy campers with their skis.

After 3 legs Jaakko relieved us and called it a day, so now we are camping and some wet snow pouring in.

We were asked about team members. We are: Jaakko, Matias, Toni, Ninnu, Harri, Taina, Ville, Joonas, Annukka, Minna, Anna and Vesa

All well with expedition!

VL

Yksi kommentti

  1. Nautinnollista nousua jäätikön päälle, suksin tai jäärauta jaloin koko porukalle! Tämä pitkähkö tarina olkoon mielessänne koko vaelluksen ajan. On Vesalta eräältä reissultansa, mutta alunperin toki joltain hieman suuremmalta kuusikolta 🙂 ”Alussa heitä oli kuusi. He vaelsivat rannattomassa autiomaassa. He vaelsivat ja vaelsivat ja heidän kasvoiltaan kuvastui taakka ja nöyryys. Äkkiä eräänä päivänä nuo kuusi kuulivat äänen. Ääni kysyi — Keitä te olette? — Me olemme kuusi, vastasivat nuo kuusi pelokkaina. Ääni päätti panna miehet kokeeseen. — Hyvä on, se sanoi, minulla on palkinto yhdelle teistä. Palkinto kuuluu sille, joka sen ansaitsee! Näin sanoen Ääni katosi tyhjyyteen.

    Palkinto! Haavekuvat pitkään odotetusta täyttymyksestä vilistivät noiden kuuden silmissä. — Ammeellinen shampanjaa!, haaveili ensimmäinen. — Oikea vesitaso!, uneksi toinen. — HOP:n osake.enemmistö!, huokaili kolmas, –Haaremi!, herkutteli neljäs. — Taikasauva, jolla voi toivoa kolme toivomusta!, ahnehti viides. — Junavaunullinen Keratin-hiusvettä!, kihelmöi kuudes.

    Mutta samassa nuo kuusi hämmentyivät. — Palkinnon saa tietenkin se, joka on meistä paras, ne pohtivat, ja minä olen vain tällainen ryysyläinen. Ahneus sokaisi miesten silmät, ja hiipivä kateus sinetöi päätöksen: — Minun on oltava jotain suurempaa ja hienompaa kuin nuo muut. on ryhdyttävä toimiin! Niin livahtivat nuo kuusi yksi toisensa perään hienovaraisesti ja hataria tekosyitä käyttäen kukin omille teilleen.

    Yöllä pimeydessä liikkui. — Seis,kuka tulee? huusi Ääni. — Se olen minä, Juri Gagarin, ensimmäinen ihminen avaruudessa!, vastasi ensimmäinen ja astui esiin. — Se olen minä, Jacgues Costeau, Moby Dickin kesyttäjä!, kiirehti toinen ja astui esiin. — Se olen minä, Erwin Rommel, erämaan kettu!, karjaisi kolmas ja astui esiin. — Se olen minä, Artturi Iivari Virtanen, AIV-rehun isä, kimitti neljäs ja astui esiin. — Se olen minä Baskervillen koira, maailman kuuluisin roolihenkilö!, ulvoi viides ja astui esiin. — Etkö tunne minua, suurta mesenaattia, säveltäjämestari Kaj Chydeniusta!, tivasi kuudes ja astui esiin. –Anna minulle palkintoni!, huusivat kaikki kuusi yhteen ääneen. Autiomaan täytti hiljaisuus. — Te farisealaiset, katsokaa itseänne!, jylisi ääni ja katosi tyhjyyteen.

    Siinä he seisoivat, nuo kuusi, ja kääntyivät arasti katsomaan toisiaan ja itseään. Syvästi häpeissään he riisuvat valepukunsa ja tekopartansa ja alkoivat uuden vaelluksen. Nuo kuusi vaelsivat ja vaelsivat, sillä he tiesivät, että rannattoman autiomaan takana täytyi olla pieni taatelipalmujen reunustama lähde ja lähteen rannalla joku, joka odottaa. He vaelsivat ja vaelsivat ja heidän kasvoiltaan kuvastui taakka ja nöyryys.”

    Tarina levyn kannesta ”Lapinlahden Linnut: Ei oikotietä sankaruuteen”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *