17. päivä
5 legiä
16,4 km (laskua noin 500m)
Sää: Aamu -3C, pilvinen, tyyni, white out; merellä 0C; iltaa kohti kovenevaa tuulta ja paraneva näkyvyys
Sijainti: N 78,684934 E 016,45715
TAKAISIN PINNALLE
Pitkään ja hyvin nukutun yön (lähtöä oli taas möyhennetty (kyllä, möyhennetty) tunnilla) jälkeen, aamu alkoi tuttuun tapaan pumpulia muistuttavissa olosuhteissa: lumihiutaleita leijaili harvakseltaan alas pilviseltä taivaalta ja ympäristön yksityiskohdat olivat niukkoja. Rutiininomaisten ja miellyttävän kiireetömien aamutoimien jälkeen oli aika hypätä suksille toiseksi viimeistä kertaa tällä reissulla.
Ensimmäisellä legillä saimme verrytellä hartioitamme kun puskimme ilman skinejä muhkuraisen jäätikön yli kohti loppuliukua. Toisella legillä saavutimme loppuliun eli Ragnarbreen-jäätikön, jota pitkin laskettelimme 500 korkeusmetriä alas merenpintaan. Jottei homma oli si ollut liian vauhdikasta – tai hauskaa – laitoimme pulkkiemme alle jarrunarut. Toisilla ne toimivat hyvin ja toiset taas saivat hartiatreeniä myös alamäessä.
Kaikki saavuttivat kuitenkin lopulta merenpinnan, ja reunamoreenien läpi puikkelehittuamme myös merenrannan. Meri on onneksi tässä kohtaa jäässä (tämä on historiallisen huono jäätalvi koko Arktiksella) ja pääsimme hiihtämään jäätyneen Petuniabuktan poikki kohti suunniteltua leiripaikkaamme, joka on kartalle merkitsemättömän puolalaisen tutkimusaseman naapurissa. Se kun oli yksi harvoista paikoista, jossa lunta riitti edes jonkinlaiseen teltan ankkurointiin. Asema on tyhjillään ja lukittuna, joten siitä ei ole juuri muuta iloa kuin harmaiden konttien tuoma vaihtelu ennen niin valkoiseen maisemaan.
Leiripaikan läheisyydessä bongattiin myös pieni parvi kiirunoita. Tämän uuden eläinhavainnon lisäksi havaitiin myös useia hylkeitä. (Jälkimmöisten lajinmääritys oli mahonta pitkän matkan vuoksi, hengitysaukot kuitenkin liian pieniä Thomakselle avantouintiin…)
Matkalla ja leirissä näimme muutaman kelkkaporukan, joista yksi kävi ystävällisesti kertomassa sen mitä jo tiesimme: Vuonolla liikkuu ainakin kolme jääkarhua. Illan ja yön ohjelmana on siis näin meren läheisyydessä jääkarhuvartio. Ensimmäistä ja viimeistä kertaa tämän retkikunnan aikana. Pelkkiin paukkulankoihin ei parane tällaisessa paikassa luottaa, eikä niitä tähän jäiseen rantaan saisi viritettyäkään ilman järeää porauskalustoa. Niinpä vartiomies hiihtää yksikseen ympäri leiriä itse itseään komentaen ja aseotteita pumppuhaulikolla harjoitellen. Meillä kun on noita ammattiupseereita mukana…
Huomenna on edessä enää lyhyt pyrähdys Pyramidenin entiseen kaivoskaupunkiin, jonka laiturista laiva noukkii meidät iltapäivällä viimeiselle etapille maalikyliin. Toivomme, etteivät jääkarhut häiritse uniamme – ja e ttä baari on auki.
Vääjäämätöntä lopun lähestymistä ihmettelevän retkikunnan puolesta,
– Opasosasto: Korpi-Jaakko ja Thomas
Hyvin jännää, olemme seuranneet retkikuntaa blogissa alusta asti. Terveisemme Sannillemme, jonka puhelimessa odottanee muutama tuhat viestiä kimmoilta – pelkkää asiaa tietenkin. Turvallista loppumatkaa toivottelemme!
No näittekö matkaajat jääkarhuja? Jahka tulette kotimaisemiin voitte törmätä meidän omiin karhuihin. Ne ovat jo aikaa sitten nousseet talviunilta. Sannille tervetuloa kotiin, Ukonsärkemän tie on sula ja mukavan pehmonen lenkkeiltäväksi. T: äiti