12. päivä (4.4.2016)
11,5 tuntia
17,7 km + 1430 vertikaalimetriä ylös ja alas
Sää: Aamu pilvinen ja hieman tuulinen, -5C, huipulla aurinkoa, tyyntä ja aika lämmintä, illalla pilvistyvää, tyyntä, -20C
Sijainti: sama kuin eilen (päivä 11)

Nousuja ja laskuja

Kuten Korpi-Jaakko eilen sanoi, tästä päivästä tulee raskas – ja olihan se sitä. Aamu lähtöä Perriertoppenin huiputukseen oli myöhäistetty jo aikasemmin ja niin sitä vielä aamulla edelleen myöhäistettiin 1 tunnilla lisää eli startti oli klo 10 johtuen keliolosuhteista. Aamu oli pilvinen ja aika ajoin kovat puuskaiset tuulet ravisuttelivat telttojamme, joten odottelimme vielä hiukan tuulen tyventymistä. Jokainen otti repun eväitä täyteen ja siihen kylkiäisiksi hakut ja jääraudat sekä lämmintä vaatetta päälle pantavaksi jos tarve vaatii. Mukaan otettiin myös ahkio pahan päivän varalle evakointia varten.

Matkaan lähdi mme siis klo 10 ja heti ensitöiksi haasteena jyrkkä alarinne mikä piti laskeutua jalan. Sukset vain reppuun kiinni ja varovainen laskeutuminen alkoi. Samalla kun jalkajumppaa tehtiin avautui silmiemme eteen hakellyttävän kaunis korkeita vuoria ympäröimä laakso. Kuulimme että sitä paikkaa kutsutaan pikku-Chamonix kauneutensa takia. Laakson pohjalta aloimme taas nousta jäätiköä ylös harjanteelle Perriertoppenin juurelle.

Tauon aikana vaihdoimme kapulat rautoihin ja sauvat hakkuihin ja lähdimme nousemaan kahtena köysistönä jyrkkää rinnettä ylös. Tässä vaiheessa ilman oli vielä hiukan tuulinen ja suttuinen ja mietimme tulisimmeko huipulta näkemään mitään.

Kun olimme nousseet puoleen väliin pilvet jäivät alapuolelle ja täysi auringon paiste päällä. Siinä rinnettä noustessa saimme ihailla aivan häkelyttäviä maisemia.

Raskaan taivaltamisen jälkeen kaikki pääsivät huipulle noin klo 16.40. Ihailimme maisemia leudossa tuulessa ja pakkasessa 45 min ajan ja sitten alkoi paluu base campiin. Raskaiden laskujen ja nousujen jälkeen olimme väsyneinä, mutta iloisia leirisämme noin klo 21.30 maissa. Huikea päivä ja nyt murkinaa suuhun ja makuupussiin lepuuttamaan rasittuneet raajat huomisen paluukoitosta ajatellen.

– Jarmo ja Ilari

Päivän kuvassa paluumatkan alkupäätä huipulla nautiskelun jälkeen.

[attach 1]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *