Huhuja on kuulunut, pientä vihjettä on jo sieltä täältä tullut, mutta nyt vihdoin ja viimein: Ankarat Avotunturit Grönlanti 2018 –retkikunta suksii varjosta valoon! Matka alkaa Suomesta huhtikuun lopulla ja varsinainen vaellus toteutetaan 25.4.- 23.5. Iso jää ylitetään lännestä itään reitillä Kangerlussuaq – DYE2 – Isortoq (tai jään reuna lähempänä Tasiilaqia). Matkaa kertyy n. 570km ja reitin korkein piste on yli 2500 metrissä. Sää voi olla mitä vain täydestä valkoisuudesta, myrskytuuliin ja paahtavaan auringon paisteeseen.

Ylitys lännestä itään

Matkaan lähdetään kuuden hengen retkikunnalla, joka on osittain toisilleen aiemmista retkikunnista tuttu. Tehdäänpä seuraavaksi pieni esittelykierros.

Nina Teirasvuo, retkikunnan johtaja
”Junnuna en tiennyt mitään inhottavampaa kuin hiihtäminen. Nyt kilometrejä on kertynyt senkin edestä, mutta pulkka perässä. Lapin lisäksi hiihtovaellukset ovat suuntautuneet jo pariinkin otteeseen mm. Islantiin ja Huippuvuorille ja nykyään kesälläkin löydän itseni lumelta tai jäältä. Suuntaan toista kertaa Grönlantiin. Ensimmäinen reissu oli AcrossGreenland2014 -retkikunnassa ja tällöin hiihdimme saman reitin kuin mitä tänä keväänä on tarkoitus. Vaikka perille tuleekin päästä, niin matka on tärkeä.”

 

Sanni Rannikko, retkikunnan lääkäri
”Olen 29-vuotias hiihtäjä Joensuusta. Talvet asun pohjoisessa, tällä hetkellä Inarissa. Parhaiten viihdyn kylmissä ja korkeissa paikoissa. Kokemusta isoista vuorikiipeily- ja hiihtoretkikunnista on kertynyt muun muassa Huippuvuorilta, Islannista, Himalajalta ja Alaskasta. Toimin retkikunnan lääkärinä.”

 

Päivi Melto
”Olen 57-vuotias taksiliikenneyrittäjä Joutsenosta, Etelä-Karjalasta. Pohjoisen vaelluksia olen harrastanut nuoresta asti, mutta talvivaellukseen hurahdin vasta tällä vuosikymmenellä. Olen käynyt Ankarat Avotunturit-koulutuksia ja 2013 olin Huippuvuorilla kolme viikkoa. Sen jälkeen olen ollut viikon reissuilla Sarekissa, Haltilla ja Kebnekaisella. Varusteiden ja osaamisen karttuessa into vain kasvaa. Upeiden naisten kanssa kohti uusia seikkailuja! Mottona: ”mieli ohjaa kroppaa”.”

 

Satu Löfman
”Nykyisissä kotimaastoissani Jyväskylässä olen viihtynyt jo kymmenisen vuotta. Olen toimistotyöntekijä, työmatkapyöräilijä, lähiretkeilijä, hiihtelijä, äiti. Muun muassa. Sopivilla haasteilla eteenpäin ja uusiin juttuihin. Lomalle lähdössä.”

 

Minna Honkavaara
”Olen intohimoinen crossfitin harrastaja ja perinteisen hiihdon latujen kuluttaja, joka hurahti hiihtovaellukseen vasta vuonna 2015. Ensimmäisen pidemmän vaelluksen tein vuonna 2016, Kilpisjärveltä Haltille Ankarat Avotunturit perustajan Vaiskan telttaparina ja toukokuussa 2017 ylitin Vatnajökull-jäätikön Ankarat Avotunturit -retkikunnassa. Vaiskan opit oli niin loistavat, että nyt on edessä SE suuri matka, Grönlannin ylitys. Odotan ikimuistoista seikkailumatkaa mahtavan porukan kanssa. :)”

 

Frida Pelin
”Olen 35-vuotias luokanopettaja Kirkkonummelta. Vaihto-oppilasvuosinani Norjassa sain ensimmäiset kokemukseni talvivaeltamisesta. Voihan sanoa, että hurahdin siihen totaalisesti. Ankarat Avotunturit -koulutusohjelman myötä olen osallistunut talvivaelluksiin Ruotsin Sarekissa, Islannin Vatnajökull-jäätiköllä, ja viimeisimpänä olin mukana Huippuvuorten retkikunnassa 2016. Koska trendi on näköjään enemmän haastavampia reissuja asteittain, niin Grönlannin ylitys on sitten luonnollisesti seuraava haaste.”

 

Ponnarit ojossa yli ison jään

Muistamme toki nojatuolimatkailijoita kotimaassa! Retkikunnan kuulumisia voi seurata Ankarat Avotunturit –blogista ennen reissua satunnaisesti ja hiihdon ajan päivittäin. Meille voi myös laittaa viestejä kommentoimalla blogi-kirjoituksia. Saamme ne pienellä viiveellä jäälakeuksille.

Nina / Ankarat Avotunturit

4 Kommenttia

  1. Tsempindeerosta ja ilo irti, kannattaa nauttia jäällä ilman kiireitä, jälkeenpäin sinne tulee ikävä!

  2. Hienoa!!! Tsemppiä koko porukalle ja nauttikaa reissusta. ?? Fridalle kannattaa sitten tehdä muutama practical joke että sillä pysyy jalat maassa ? t. Pata

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *