10.3.2019 aamu

Porukka koossa Stora Sjöfalletissa. Pitkän ajomatkan jälkeen oli eilen illalla väsyneempää väkeä kun ois vastatuulessa hiihtänyt 10 legin päivän. Ja meikäläisen aikaiset lähtöaikeet äänestettiin nurin. Tänään heräsin iloisiin ääniin ja ryhmän pakkaamissuunnitelmiin, hehän olivat jo lähtövalmiina kun itse vasta availi silmiä. Porukka on intoa täynnä. Varusteiden jakoa ja viimeiset tsekkaukset. Ja hiihto alkaa. Tästä eteenpäin, 2 viikkoa, vain me ja Sarekin maastot.

– Thomas

10.3.2019 ilta
13km ja +300m
5 legiä
-15c

Aamubriiffin ja reitin läpikäynnin jälkeen Päästiin suksille tasan klo 12. Hiihdettiin Kebnatsin parkkipaikalta Saltoluoktaan merkattua jääreittiä pitkin. Nautittiin lounaasta ja kunnon kahvista Saltoluoktan tunturiasemalla vielä ennen kuin varsinaisesti lähdettiin liikkeelle.

Saatiin heti alkulämmittelyä 300 m nousulla. Ylös päästyämme aikaisemmat havainnot lumen määrästä osoittautuivat todeksi. Tuuli oli viennyt suurimman osan menneessään mutta onneksi hiihdettiin kelkkareittiä pitkin jossa oli lunta. Muutama poro nähtiin matkalla ja kivasti tuli alussa koiravaljakkoryhmä vastaan. Saatiin hyödynnettyä kaikki päivänvalo ja löydettiin sopiva leiripaikka. Vaikka vähän kova sellainen. Hakkuja käyttämällä saatiin kiilat ja sukset kuitenkin uppoamaan vähäiseen lumeen. Loppuilta roanlaittoa, lumensulatusta ja lepoa. Huomenna täysi hiihtopäivä edessä.

– Thomas

Retkikunnan leiripaikkojen sijainnit löytyvät täältä: http://www.shareyouradventure.com/map/80256/avotunturit/Sarek2019

PS. Tällä kertaa retkikunnan blogit tulevat parin päivän välein parin lyhyemmän blogin koosteena ja viestimiehen välittämänä. Mutta kuulumisia tulee joka tapauksessa ja terveisiäkin voi kirjoitella kommentteihin välitettäväksi.

2 kommenttia julkaisussa “Miniretkikunta Sarekin sydänmaille, osa 1

  1. Kossu

    Tästä on hyvä aloittaa tämän kevään arktisen reissujen nojatuolimatkailu. Terveisiä ja stemmpiä koko porukalle sekä erityisesti Sannille.

    Muokkaa
    Vastaa
  2. Johanna

    Mielenkiinnolla seuraan retkeänne. Nauttikaa ja Annalle terkkuja.

    Muokkaa
    Vastaa

Kerro, kysy, kommentoi!