Kesällä on lätkitty harkkoja ja hirsiä päällekkäin, joten Avotuntureiden oppaiden yhteinen kesäseikkailu on jäänyt tällä erää välistä. Olihan sitä kuitenkin jotain statistiikkaa keräiltävä raksapäivien ratoksi ja laskin monta hiihtokilometriä oli viime kautena tarjolla yhteensä. Siitä tuli komeat 1480 kilometriä! Viime keväänä oli kaksi retkikuntaa: Huippuvuoret ja Grönlanti, neljä vaellusta: Sarek, Kebnekaise, Halti ja Kolme valtakuntaa sekä johdatus-kursseja siellä ja täällä. Kyselimme toki palautetta toiminnastamme ja erittäin tyytyväistä porukkaa on mukana ollut. Pyyhkeitä saimme tiedotuksen ajoituksesta ja tulevana kautena lupaamme lähettää infot entistä aikaisemmin. Muutoin näytti sille, että olemme hoitaneet hommamme hyvin ja jatkamme siis samaan malliin. Kiitoksia viime kautena mukana olleille, ja toivottavasti nähdään pian uudestaan!

Suuntana talvi! Lumi! Pohjoinen!

Tuleva kausi 2018-2019 näyttää varsin aktiiviselle. Johdatus-kursseille, vaelluksille ja retkikuntiin on jo hyvin ilmoittautuneita ja Islannin retkikunta on jo täynnä! Kevään toinen retkikunta suuntautuu Huippuvuorille ja sinne vielä pari mahtuu mukaan. Pohjois-Suomeen on toivottu omaa minihiihtovaellusta ja sellainen järjestetään helmikuussa Syötteen kansallispuiston upeissa ja lumivarmoissa maisemissa. Minihiihtovaellus on leppoisa irtiotto arjesta, eikä välttämättä vaadi johdatus-kurssia taustalle. Kannattaa kuitenkin huomioda, että koska minihiihtovaelluksella ei keskitytä kouluttamiseen vaan ennemminkin luonnosta nauttimiseen, ei se yksinään riitä viikon vaelluksen pohjaksi.

Viikon vaelluksista puheen ollen, niihin on tullut myös uudistuksia. Tänä vuonna Sarekin viikon vaellus on yleisön pyynnöstä tarjolla vain naisille. Tämän pienemmän muutoksen lisäksi Sarekin mahtipontisiin tunturimaisemiin järjestetään ensimmäistä kertaa pidempi, kahden viikon vaellus. Tämä laaja ja jylhä erämaa on jättänyt monet haaveilemaan pidemmästä vaelluksesta kaukaisempiin kolkkiin. Nyt sellainen on ohjelmistossa nimellä: Sarek: seikkailu! Sarekin miniretkikunta edellyttää tunturivaelluksen pohjalle ja retkikuntahengessä osallistujat pääsevät osallistumaan suunnitteluun.

Auringonlasku parhaimmillaan Päijänteellä

Erikoiskursseista kehuttu, ja ainakin oppaiden kovasti arvostama, retkeilijän lihashuoltokurssi järjestetään Helsingissä 10.11. Ville käy kurssilla läpi retkeilijän perusjumeja ja niihin ratkaisuja sekä mitä kannattaa tehdä, jotta välttää jumit. Kurssi ei ole pelkkä teoriapaketti vaan paikan päällä tehdään myös venytyksiä ja liikkuvuusharjoituksia. Vinkkinä aiemmin vaelluksilla ja retkikunnissa olleille: pääsette Villen oppiin alennettuun 100euron hintaan!

Muita erikoiskursseja uudistetaan tulevan kauden aikana ja lisäksi uusia lyhyt kursseja juonitaan, joten niitä ei ole tälle kaudelle tarjolla. Jos sinulla on aihe, joka mielestäsi kaipaa oman kurssin, niin pistä ihmeessä meille viestiä!

Tarkemmat tiedot päivämääristä ja sisällöistä löydät: www.avotunturit.fi

Nähdään suksilla!

Nina

Kerro, kysy, kommentoi!