12.5.2018 / Päivä 18
0 km
0 legiä
korkeus: sama
sää: tuulista on (20-30m/s) ja lunta tulee, jee
sijainti: sama

Lumileikkejä

Levottoman yön jälkeen kuului Ninan karjaisu klo 5.30: ”Kaikki heti ulos lapioimaan! Mein teltta on hautautunu!” Aamun piti olla rauhallinen ja piti saada nukkua pitkään. Teltat oli laitettu peräkkäin tuulimuurin taakse ja taaempi tähtiteltta oli yön aikana toiselta sivultaan hautautunut lumeen. Näin saattaa joskus tapahtua, mutta yleensä lunta on maltillisesti ja se on nopea lapioida. Tällä kertaa lunta oli aivan järjetön määrä. Eteen tuli valtava kinos, joka oli syönyt sisäänsä lähes kokonaan sauvat, jotka toimivat välinarujen, ns. ”hainevien” kiiloina ja toisesta laidasta kinos nojaili telttaan. Korkeuttakin oli melkein teltan verran. Hiki tuli jo katsoessa.

Ensimmäinen lapiointikeikka vei tunnin. Tällöin teltta oli saatu esille ja tilanne stabiloitu. Pidimme aamiaisbreikin, jonka aikana tuli Ninalta päätös siirtää teltta. Lapiot kouraan ja uutta tuulimuuria rakentamaan. Aika nopsaan tahtiin se kohosi. Tuuli oli hiukan yltynyt ja samalla tuiskun määrä lisääntynyt. Telttaa ei ollut järkeä kaivaa ylös ja sitten laittaa nurin vaan otettiin koko porukan voimin teltta kaari kerrallaan alas ja samalla kaivettiin toinen sivu esille. Ei juurikaan lepattanut ja hallitusti meni.

Seuraavaksi piti siirtää teltta uudelle tontille. Nosto yritys – ei nouse. Painaa hitokseen, kun lumituiskua on joka mutkassa. Pulkka avuksi ja teltta kyytiin kuin sairaalasarjoissa potilas paareille. Yksi vei sukset ja muut varusteet, loput neljä ohjaili teltan paikoilleen. Tuulimuurin suojassa pystyyn ja homma paketissa. Muutama tunti projektissa meni ja sitten pääsikin sulattelemaan kastuneita ja jäätyneitä vaatekertoja. (Nina: Mahtava porukka! Kaikki osallistui, homma meni suunnitelman mukaisesti, rauhallisest i ja nohevasti! Super!)

Illalla oli suklaakakkua ja pannukahvit tähtiteltassa äitienpäivän kunniaksi ja aamupäivän ahkerille muuttonaisille. Onnea kaikille äideille! Päiville retkikunnalta terkut ja hyvää äitienpäivää!

Fridan terveiset: Glad morsdag mamma!! Roligt att höra att körsbärsträdet ännu är i liv 😀 Hälsa alla vid kiskan! ; Fresu – Ni tycks ju hela tiden vara och festa 😉

Minnan terveiset: ihanaa äitienpäivää omalle äidille ja Kaarinalle! kiitos kaikista terveisistä, niitä oli ihana kuulla! Mialle ja Saanikselle myös terkkuja! onko autokoulu jo suoritettu Mia? Tomillle myös terkkuja! Sirkalle terkut! ja veljelle, Jukkikselle+Kisselle terkkuja! kuvia tulossa paljon! jännää täällä on yhä! jokainen päivä on uusi seikkailu!

Sannin terkut: Hyvää äitienpäivää Kiihtelysvaaraan! Lauralle hyviä kolmekymppisiä, toivottavasti retrobileet oli super! Oulun tytöille kiitos ja rakkautta! Terkkuj a myöskin Joenzoon gayjoille, Kovimmille kimmoille, Vaaroille sekä Ivaloon! Edelleen feeling strooong (pienistä paleltumista huolimatta, ei nyt todella mitään Vatnajökull-settiä sentään) 😀 Näillä mennään!

Satulta terveiset ja lämmin halaus äidille. Sydämelliset äitienpäiväonnittelut Tuulalle. Lapsille, Iikka, Veikko, Hilla, Kaapo ja Topi, pusut, halit ja nönnön, ootte tärkeet.

Ninan terkut: Halit kaikille!

Kuvassa: Skål äideille! (kuva: Nina)

10 Kommenttia

  1. Kattelinkin että haluutte tehdä lumitöitä kun noin korkeet muurit ootte rakentaneet. Ihan pienen max polvenkorkuisen muurin voi tehdä, mutta muuten lumityöt on taattu. Parempi antaa tuulen tuivertaa jos on tuplakaaret mukana, niin teltan viereen kertyy kyllä penkka vähän matkan päähän kankaasta. Lähinnä ahkioden päälle.

    ps. tuplakaaret lähtee toiseen telttaan Denalille.

  2. Hyvää äitienpäivää ja virtuaalikukkaset sinne? !! 😀
    Ei oo autokoulu vielä suoritettu, toivottavasti kohta loppuu ajotunnit ja sitte pääsis niihin kokeisiin 🙂

  3. Minna sinun syntymäsi teki mimusta äidin .Mian syntymä teki sinusta äidin .siis meillä on aihetta juhlia sitä.ONNEA meille ja onnea kaikille äideille.. Kauniit ajatukset ja halit. Kyselisin tässä samsssa mikä se teidän tähtiteltta on ja kuinka monta ahkiota teillä on mukana??? Toivotaan että myrsky laantuu ja te pääsette jatkamaan matkaa .Me ollaan nyt kotimatkalla .Seuraava pysähdys on Jyväskylässä.Suomessakin on jo vihreää .TuskinpaSimossa on .kunhan lumi olisi vähentynyt .Rakkaat terveiset äiti ja isi

  4. Kiitos terveisistä, puhtia lapiohommiin ja telttojen pystyttämiseen! Hyvä kysymys siitä tähtiteltasta Mirja…googlasin ja totesin, ettei tosiaan ole kyse pienin sievin tähtikuvioin koristellusta teltasta…kieltämättä olin luonut mielikuvitelmissa tähtiteltan juuri sen näköiseksi..?

  5. Joka aamun ensimmäiseksi askareeksi on muodostunut lukea teidän kuulumiset. Seuraamme kieli keskellä suuta mitä on tapahtunut. Tämä on jopa parempaa kuin 80-luvun Dallas. Toivottavasti kelit muuttuvat pian suotuisaan suuntaan! Kotona on kesä alkanut. Hyvää äitienpäivää äideille! Minnalle spesiaaliterkut ja halaus! Toivoo veli pesuineen

  6. Kiitos terveisistä! Onnea teille rohkeille ja rohkeille äideille sinne! Hieno kuvaus lumen määrästä, mutta kieltämättä vähän vaikea kuvitella sitä. Täällä ollaan nimittäin kurkut käheinä siitepölystä ja MM-lätkän seuraamisesta (alkuerissä Suomi-Kanada 5-1!!). Ja vaatteita vähennellään. Tosin ei ylettömästä rasituksesta vaan siksi, että hellettä pukkaa! Jyväskylän korkeidelle asti ainakin on noin +28 astetta. Toivottavasti siellä keli paranee pian ja pääsette suksille. Tsemppiä matkaan, kun jatkatte hiihtoa ja koko perhe lähettää terveisiä. Erityisesti Minnalle jälleen isot tsemppaukset ja supervoimia! T. Sirkka

  7. Hyvää äitienpäivää ja virtuaalikukkaset sinne!!
    Ei oo autokoulu vielä suoritettu, toivottavasti kohta loppuu ajotunnit ja sitte pääsis niihin kokeisiin

    1. Moi Mia,

      Osa kommenteista jää blogin automaattiseen ja varsin agressiiviseen roskapostisuodattimeen. Käyn niitä manuaalisesti hyväksymässä lähes päivittäin, joten ei hätää. Kyllä ne tulevat perille, vaikka välillä viiveellä. Ja tästä eteenpäin pitäisi mennä automaattisesti kun ”kommentoija” on ”hyväksytty”.

      – Korpi-Jaakko

  8. Norppatervehdys 🙂
    Kahta asiaa en päivässä jätä väliin; Norppalive ja Ankarat Avotunturit -blogi! Ääripäät, joten sopii hyvin taudinkuvaan :D. Parhaillaankin norppa köllöttelee kivellä, äsken oli kaksi. Itsekin olen tämän viikonlopun leikkinyt norppaa; maannut auringossa tekemättä mitään ja välillä pulahtanut veteen.
    Tuukalta terveisiä: Älkää nyt hukkuko sinne lumeen! Minnalle erityisterkut.
    Hyvää äitienpäivää sinne lumen keskelle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *