Loppujännän äärellä

23.4.2019 / Päivä 18
20,7 km
6 legiä
korkeus: 0,5 m
sää: aamu -9C, heikko länsituuli, kirkas; päivä nipin napin pakkasella, tyyni ja puolipilvinen; ilta 5C, tyyni, pilvinen
sijainti: N 78,63825° E 016,36190°

Loppujännän äärellä

Reissu lähestyy loppuaan. Se on vääjäämätön tosiasia. Suksien kärjet kääntyivät kohti etelää ja kotia Perriertoppenilta lähdettäessä nelisen päivää sitten ja samalla alkoi myös henkinen kotimatka. Myös mielelle on hyvä antaa aikaa palata kotiin hiljalleen, eikä kerta rysäyksellä. Reissussa kun on arkielämään verrattuna suunnattoman helppo ja mukava olla: luonto on kaunista, elämä yksinkertaista ja ongelmat ratkaistavissa – tai jos eivät ole, niin ei niillä sitten kannata vaivata päätäänkään. Mutta kyllä itse kukin taitaa jo alkaa kaivata kotiin keväiseen Suomeen ja läheistensä luo. Arjen murheet olkoot sen hinta.

Mutta jotta loppureissu ei menisi pelkäksi yksitoikkoiseksi paluumarssiksi, odottaa lopussa vielä yksi välietappi: Pyramidenin vanha Neuvostoaikainen kaivoskaupunki. Sen vuoro oli tänään.

Ensin laskettelimme 500 vertikaalimetriä alas Ragnarbreeniä. Jännää hommaa korppulumella. Ahkion kanssa. Ja ilman skinejä. Haasteista huolimatta Tero esitteli mäessä tyylikkäitä käännöksiäkin! Vauhdikkaan laskun jälkeen lykimme vimmattua vauhtia Petuniabuktan lahdelman yli kohti Pyramidenia. Täytyy sanoa, että on sitä paremmallakin alustalla tullut hiihdettyä – jäinen röpelö tarjosi ehkäpä reissun toiseksi huonoimman hiihtokelin. Säässä puolestaan ei ollut moittimista ja myös jäällä bongatut naali ja hylkeet piristivät legien kulkua. Karhuja emme sentään nähneet.

Yhteensä viiden legin lykkimisen jälkeen saavutimme Pyramidenin. Kun satama nostureineen ilmestyi näkyviin niemennokan takaa, alkoi päässäni soida spontaanisti Neuvostoliiton kansallishymni. Kerrankin tilanteeseen sopiva kappale oman elämän sound trackiltä! Pulkat parkkiin, pyssyt selkään ja arkkitehtuuria ihmettellen suoraan hotellin baariin. Rappukäytävään pöllähtänyt vastaanottovirkailija tiedusteli varovaisesti huolestunut ilme kasvoillaan, että emmehän kai yöksi aikoneet jäädä? Ilme kirkastui kun kerroimme ruuan ja juoman riittävän. Ja pian niitä saatiinkiin: retkikunnan tukematon osuus päättyi kolmeen ruokalajiin itäeurooppalaisen keittiön klassikkoja, jotka huuhdeltiin alas oman valinnan mukaan cola- tai mallasjuomalla. Ja kuultiinpa pöydässä kaikkien yllätykseksi reipas ryyppylaulukin!

Vatsat täynnä päätimme vielä ottaa turistikierroksen lukitussa, vaan ei enää hylätyssä, kaivoskaupungissa. Kuulimme tarinoita menneestä ja nykyisestä sekä vähän tulevaisuuden suunnitelmistakin. Paikka muuttuu hiljalleen, mutta on edelleen hyvin vaikuttava. Ja aika outo. Epävireinen piano oli toki yhä paikallaan ja kierroksen kohokohdaksi itselleni muodostui erään retkikuntalaisen esittämä Suuri ja mahtava maailman pohjoisimmalla pianolla soitettuna maailman pohjoisimman Leninin valvoessa.

Mutta aikansa kutakin ja kierroksen jälkeen palasimme takaisin arkeen eli kiinnitimme sukset jalkoihimme, pulkat peräämme ja lähdimme suksimaan kohti jään reunaa, josta laiva noutaisi meidät huomenna. Pääsiäistä edeltäneiden jääkarttojen ja venäläisiltä saatujen eilisten tietojen perusteella arvio oli kaksi legiä tänään ja pari lisää huomenna. No, merijää on dynaaminen ympäristö. Eilisen tieto ei ole edes tämänpäivän luulo, vaan jo ennen ensimmäisen legin täyttymistä edessämme läikkyi tummana avovettä koko vuonon halki. Horisontissa näkyi ajojäävyöhyke, mutta sinne päästäksemme pitäisi meloa tai vuorikiipeillä. Siispä vilkku oikealle ja lähimpään rantaan leiriin pohtimaan jatkoa: Pääseekö laiva ahtojään läpi tänne? Pääsemmekö me ahtojäälle?Mistä näitä tietää. Toivomme tilanteen selkenevän aamuksi, sillä kun kotimatkaa on tehnyt jo muutaman päivän, vetäisi homman mieluummin suunnitellusti pakettiin kuin muuttaisi hanslankariksi Pyramideniin…

Kuvassa: Maailman pohjoisin flyygeli soi Suurta ja mahtavaa! (kuva: Korpi-Jaakko)

Loppujännän äärellä ihmetellen,
Korpi-Jaakko