Lumi on jo käynyt maassa Etelä-Suomessakin, vaan ei ole tullut vielä jäädäkseen. Avotunturit-tiimin katse ja ajatukset ovat olleet kuitenkin jo pitkään tulevassa talvessa. Luotamme siihen, että viimeistään tammikuussa talvi tulee taas Etelä-Suomeenkin. Ja tuntureillahan on lunta aina. Alle on koottu tulevan talven mahdollisuudet hiihtää meidän matkassamme:

Tältä näytti Syötteen Johdatus-kurssilla 2017… (Kuva: Jaakko ”Korpi-Jaakko” Heikka)

Vaativilla (ja helpommillakin) hiihtovaelluksilla tarvittavat perustiedot saat Johdatus-kurssilta. Järjestämme kursseja pohjoisesta Pudasjärveltä alkaen ja hiljalleen etelään Nuuksioon saakka siirtyen seuraavasti:

  • – Iso-Syöte, Pudasjärvi; 6.-7.1.2018 (Korpi-Jaakko)
  • – Messilä, Lahti; 20. – 21.1.2018 (Vaiska)
  • – Tampereen seutu; 27.-28.1.2018 (Korpi-Jaakko)
  • – Messilä, Lahti; 3. – 4.2.2018 (Vaiska)
  • – Solvalla, Nuuksio; 10.- 11.2.2018 (Wikström)
  • – Solvalla, Nuuksio: 24. – 25.2.2018 (Wikström)

Erikoiskurssien osalta talvi on jo aloitettu marraskuun lopulla pidetyllä ”Retkeilijän lihashuoltokurssilla”. Mikäli kysyntää on, kurssi voidaan järjestää vielä toistamiseenkin talven aikana.

Lisäksi järjestetään myös suosittu Arktisen retkikunnan lääkintähuolto -kurssi:

  • – Osatunlammi, Orivesi; 17.-18.2.2018 (LT Heikki Karinen ja Vaiska)
Kevättalvista tunnelmaa Sarekissa 2016. (Kuva: Jaakko ”Korpi-Jaakko” Heikka)

Hiihtovaelluksia on tarjolla peräti kuuteen eri kohteeseen! Vanhojen klassikoiden kuten Sarekin, Kebnekaisen ja Haltin lisäksi on mahdollisuus suunnata suksensa Kilpisjärveltä länteen kiertämään kolmen valtakunnan alueen jylhiin maisemiin. Vähän kevyemmän vaellusviikon tarjoaa Karoliinireitti Ruotsin Sylarna-tuntureilla. Ja mikäli viikon hiihtoloma ei sovi kalenteriin, järjestämme jälleen myös viikonlopun mittaisen mini-hiihtovaelluksen Päijänteen jäälakeuksilla.

Grönlannin ylitys on pitkien hiihtovaellusten klassikko. (Kuva: Jaakko ”Korpi-Jaakko” Heikka)

Talven päättävät retkikunnat, jotka suuntaavat ensi keväänä perinteisesti Huippuvuorille, mutta myös Grönlantiin. Kolmiviikkoinen kierros Huippuvuorilla on Suomessa jo klassikon asemassa ja melkein 600 kilometrinen Grönlannin ylitys on maailmallakin vaativien talvivaellusten mittatikku. Jälkimmäinen retkikunta koostuu tällä kertaa vain naisista. Molempien retkikuntien valmistelu on jo aloitettu, mutta mukaankin ehtii edelleen mikäli taustat ovat kunnossa.

Jos mikä tahansa edellä mainituista kiinnostaa, ilmoittaudu mukaan tai kysy lisätietoja!

PS. Erikoisvarusteet kuten ahkiot ja keitinlaatikot kuuluvat kurssien ja vaellusten hintaan, mutta koska talvivaeltaminen on mukavampaa ja turvallisempaa hyvillä varusteilla, kurssilaiset ja matkoillemme osallistuvat saavat myös alennusta Avotunturit-kaupasta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *