Blogissa on ollut hieman hiljaista kun oppaat ja kouluttajat ovat valmistelleet talven ohjelmistoa, joka pyörähti käyntiin 10.-11.1.2015 kahdella erikoiskurssilla Valkealan pohjoisosissa. Viikonlopun ohjelmassa oli ensin lauantaina Arktisen retkikunnan turvallisuusharjoitus ja heti perään sunnuntaina Jääkarhuturvallisuuden jatkokurssi.

15-01-11EOS 6D9290_900
Vartiomies aseineen on sännännyt ulos teltasta ja jääkarhu (rengas) syöksyy kohti väärään paikkaan joutuneita retkikuntalaisia.

Allekirjoittanut osallistui vain jälkimmäiselle, koska tilanteenmukaisia ammuntoja ei tule koskaan harjoiteltua liikaa, varsinkin kun huhtikuussa sukset suunnataan jääkarhujen kotimaisemiin Huippuvuorille.

Lauantain ohjelmassa oli Vaiskan johdolla asiaa heikoilla jäillä liikkumisesta ja pelastautumisesta jos jää pettää, toiminnasta tulipalon sattuessa teltassa ja demonstraatio siitä mitä käy jos homma menee pieleen sekä turvallisen aseenkäsittelyn ja jääkarhuturvallisuuden perusteita. Erään kurssilaisen kommentti lauantain ohjelmasta olikin, että ”Tämän pitäisi olla kaikille pakollista!” Niille jotka eivät ehtineet mukaan tällä kertaa, tulee uusi mahdollisuus talvella 2016.

15-01-11EOS 6D9315_900
Nälkäinen jääkarhu on yllättänyt etenevän retkikunnan. Tämä karhu tuli aivan puun takaa ja ampujalla on kiire.

Sunnuntain ohjelma sisälsi runsaasti erilaisia tilanteenmukaisia ampumaharjoituksia. Esimerkiksi Huippuvuorilla aseet ovat pakollinen ”vakuutus” jääkarhujen varalta. Karhuja ei tietenkään ensisijaisesti ammuta vaan ensin pyritään väistämään, sitten karkottamaan karhu erilaisin keinoin ja viimeisenä vaihtoehtona hyökkäävä karhu voidaan pysäyttää ampumalla. Monta liikkuvaa palasta stressitilanteessa tarkoittaa, että harjoitella ei voi liikaa. Aseen käsittelykin on kovin erilaista kun perään laittaa painavan ahkion, jalkaan sukset ja käsiin paksut kintaat. Myös sää edisti harjoittelua tarjoamalla mukavaa pikku pakkasta ja puuskittaista tuulta lumituiskun kera. Juuri sopiva arktinen simulaattori. Kurssi oli kokeneemmallekin erittäin antoisa ja hyvää kertausta. Tätäkin on tarjolla lisää talvella 2016.

Molempien kurssien käytännönläheisestä sisällöstä saa hyvän käsityksen kurssille osallistuneen Thomaksen videosta:

Seuraavaksi sitten kuulumisia Johdatus-kursseilta, jotka pyörähtivät käyntiin viime viikonloppuna ja jatkuvat helmikuun puolelle, jonka jälkeen päästäänkin hiihtelemään suurtuntureille. Ainakaan itse en malta odottaa maaliskuuta!

– Jaakko ”Korpijaakko” Heikka

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *