Huippuvuorille! Osa 3: Valmistautuminen

Reissuun valmistautuminen aloitettiin vähintään ajatuksen tasolla jo edelliskeväänä. Sissin kammin pöytään laminoitua Arktiksen karttaa tutkittiin tarkkaan Korpijaakon maaliskuun Sarekin vaelluksen jälkeen.

Suunnittelusta

Ensimmäiseksi lähtöpäätöksen jälkeen alettiin suunnitella reissun rahoitusta ja vapaita töistä. Huippuvuoret lienee pisimpiä opastettuja retkikuntia, jonka rahat ja lomat työssäkäyvä pystyy säästämään vuodessa.

Varsinainen aloituspotku tehtiin lokakuussa Lappeenrannan Muukon ampumaradalla, missä retkikunta kokoontui ensimmäisen kerran. Päivän aikana Korpijaakko esitteli matkakohdetta, hiihtoreittiä, mahdollisia tavoitteita, tarvittavia varusteita sekä riskianalyysin. Lopuksi harjoittelimme ampumista jääkarhuturvallisuutta silmällä pitäen. Varsinaiset ampujat nimettiin harrastuneisuuden perusteella, mutta jokaisen oli hyvä kerrata aseenkäsittelyä. Kirjoittaja oli ampunut edelliskerran 20 vuotta sitten armeijassa. Kaikki toivovat, että aseita ei tarvitse käyttää tositilanteessa. Todennäköisyys sille, että jääkarhu hyökkää retkikuntaa kohti, on hyvin pieni, mutta on kuitenkin olemassa. Olisi uhkarohkeaa jättää kokonaan varautumatta. Ja kaiken lisäksi paikallishallinto velvoittaa kantamaan asetta Longyearbyenin ulkopuolella.

Fyysisestä harjoittelusta

Retkikuntahiihto on fyysisesti raskaimpia ulkoilulajeja. Jokainen, joka on joskus koittanut laihduttamista, tietää miten työlästä on polttaa vaikkapa 1000 kcal ylimääräistä päivittäin. Ei onnistu huonokuntoiselta! Retkikuntahiihtäjän päiväannos on 4000-6000 kcal ja harva lihoaa reissussa. Ahkiossa saattaa olla retken alussa enemmän painoa kuin suksien päällä, vaikka miten tankkaisi ennen starttia. Pulkka liukuu tasamaalla, ainakin kovalla lumella ja pikkupakkasessa, melko herkästi, mutta rinnettä noustessa jokainen kilo pyrkii vastakkaiseen suuntaan. Kun normipäivänä hiihdetään kahdeksan tuntia, ei matkavauhti päätä huimaa ja tunnin välein huilataan. Perusterve, mutta harjoittelematon istumatyöntekijä voi jaksaa päivän pari kylmiltään, mutta viimeistään kolmantena päivänä tulee stoppi kun elimistö ei ehdi palautua yölevon aikana.

Miten sitten harjoitellaan työpäivän mittaista päivittäistä ahkiohiihtoa arjen keskellä, kun ei välttämättä ole luntakaan? Yleiset kestävyysharjoittelun periaatteet pätevät: ahkion vetämiseen suksilla tarvitaan lihasvoimaa ja -kestävyyttä sekä hyvää aerobista kuntoa. Molempia voidaan harjoittaa hyvin pitkälti ilman suksia ja lunta. Kun peruskunto on rautainen, riittää ennen reissua melko vaatimaton määrä lajiharjoittelua. Aerobisessa kestävyysharjoittelussa painotetaan pitkäkestoista lenkkiä, mutta kahdeksantuntinen on viisaampi jakaa useammalle päivälle. On kehittävämpää harjoitella tunti joka päivä kuin kerran viikossa koko päivän.

Kirjoittajalla on kestävyysjuoksutausta ja tykkää ulkoilla, joten täsmäharjoittelu on mieluista puuhaa. Aerobinen kunto ja palautumiskyky pysyy hyvällä tasolla kun ajaa 15 km työmatkan polkupyörällä kesät talvet. Lisäksi lajinomaista harjoittelua on pyritty tekemään vähintään joka toinen viikonloppu. Puntit eivät ole koskaan vetäneet puoleensa, joten voima- ja lihaskuntoharjoittelu on kirjoittajan eniten laiminlyömä osa-alue.

Lajinomaiset treenit aloitettiin sauvarinteellä, mutta pian rakenneltiin jo vetorenkaita. Valjastamalla vanha autonrengas ja lastaamalla sen kyytiin sopiva määrä lisäpainoja päästään harjoittelemaan niin lajinomaisesti kuin se lumettomalla maalla on mahdollista.

Harva asia on nimittäin yhtä epävarmaa kuin etelärannikon hiihtokelit. Talven merkkejä oli ensi kerran havaittavissa tammikuun alussa, mutta talvesta tuli surkea. Aina, kun satoi lunta, se suli viikon päästä pois. Helmikuun puoliväliin saakka järvien ja merenlahtien jäät olivat ainoita paikkoja joissa pystyi liikkumaan sukset jalassa.

Retkikunta kokoontui toisen kerran tammikuun lopulla Padasjoella. Hiihdimme Päijänteellä jäällä puoli päivää. Keli oli helppo: -5 C, kävi vain kevyt tuulenvire ja jäällä oli lunta vain pari senttiä. Iltasesta ankkuroimme teltat jäälle Kelvenne-saaren kupeeseen.

Harjoituksen pääpaino oli valmistelujen, varusteiden ja toimintatapojen tarkastuksessa. Kaikki osasivat hiihtää ja hiihtoretkikunnan rutiinien todettiin olevan hallussa aikaisemmilta vaelluksilta. Tapaaminen lujitti retkikunnan yhteishenkeä, mikä on muuten tapahtunut lähinnä webin tarjoamissa kanavissa, ketkä missäkin.

Osa retkikunnasta osallistui talven aikana ”matkatoimiston” järjestämille erikoiskursseille, joilla syvennettiin tietoja ja taitoja erityistilanteissa, esim. avantoon tai railoon hiihtäneen pelastamisessa, jääkarhuturvallisuudessa ja retkikunnan lääkintähuollossa. Kaikkeen ei voi varautua, mutta syvälle erämaahan ei kannata lähteä pelkän hyvän tuurin varassa. Mukana on tärkeää olla useampi ensiaputaitoinen. Vakavien onnettomuuksien varalta retkikunnalla on myös etsintä- ja pelastusvakuutus. Lisäksi jokainen huolehtii riittävästä vakuutusturvasta mahdollisten jälkihoitoa vaativien vammojen hoitokulujen osalta.

Helmikuun puolivälissä etelärannikolla oli sen verran lunta, että päästiin hiihtämään muuallakin kuin jäällä. Laskettelurinteessä vastavirtaan hiihtämiseen ei saatu lupaa kuin illalla rinteiden sulkemisen jälkeen. Pimeässä hiihtoa ei ollut hyötyä harjoitella, sillä Huippuvuorilla on matkamme aikana yötön yö. Nuuksion järviylängön latureiteilläkin on sen verran mäkeä, että päästiin liimaamaan nousukarvat suksiin. Kun sattui taas vaihteeksi satamaan vettä, saatiin märästä lumesta helposti painoa pulkkiin.

Harjoitukset jatkuvat, vaikka talvi näyttää uhkaavasti loppuvan lyhyeen. Maaliskuun puoliväliin on sovittu viimeinen yhteistreeni työnimellä Normipäivä. Harjoituksen toteuttaminen Etelä-Suomessa saattaa tosin vaatia hyvää mielikuvitusta.

Ruokalistojen suunnittelu on aloitettu, mutta vielä on turhan aikaista lähteä markettiin haahuilemaan. Pakastekuivatuista lounaista teimme yhteistilauksen uuden saksalaisen valmistajan tuotteista. Varusteissakin on vielä pientä säätöä ja askartelua jäljellä. Mutta ei kannata hätäillä, koska: ”Lopussa tulee kiire. Aina.” (E.O.)

Teksti ja kuvat: Marko Takanen