Huippuvuoret on ollut suomalaisten arktisten alueiden kulkijoiden suosiossa jo pitkään niin hiihtäen, patikoiden, meloen kuin purjehtien. Ensimmäinen suomalainen alueella lienee ollut naparetkeilijä ja tutkija E.A. Nordenskiöld ruotsalaisen Otto Torellin johtamalla tutkimusmatkalla vuonna 1858. Nykyäänkin Huippuvuoret on vahva tutkimuksen tukikohta ja siellä sijaitsee mm. revontulitutkimuksen mittausasemia ja vuonna 2008 perustettu “tuomiopäivän holvi”, johon on varastoitu viljelykasvien siemeniä. Alueella on myös pitkä kaivosteollisuushistoria useiden maiden toimesta, mutta tällä hetkellä hiiltä louhitaan vain venäläisin ja norjalaisin voimin.

Seuraavana suomalais(-belgialais)ena retkikuntana matkaan lähtee kirjava joukko ulkoilmaihmisiä, joita yhdistää kiinnostus ankariin avotuntureihin sekä muihin kylmiin ja vaativiin retkikohteisiin. Aiempaa hiihtovaelluskokemusta retkikuntalaiset ovat kartuttaneet Sarekissa joko Vaiskan tai Korpijaakon matkassa sekä vaihtelevasti omilla tahoillaan. Aivan tuntemattomaan emme kuitenkaan lähde, sillä Korpijaakko, Ilkka ja Erik ovat käyneet hiihtämässä Huippuvuorilla jo kertaalleen aiemmin.

Huippuvuoret 2015 -retkikunta:


Korpijaakko, Nina

2011_04_27_0841_200
Erik, Ilkka


Teppo, Satu, Nora


Thomas, Antti


Jarkko, Marko

Matkakohteemme Huippuvuoret muodostuu saariryhmästä, joka on osa Norjaa Svalbard-sopimuksen nojalla (lainvoimainen v. 1925). Samaan sopimukseen perustuen rajoitetaan Norjan verotusoikeutta, velvoitetaan Norja suojelemaan alueen luontoa ja taataan sopimusmaiden kansalaisille ja yrityksille yhtäläiset oikeudet asettua Huippuvuorille. Huippuvuorilla on muutamia asutuskeskuksia, jotka kaikki sijaitsevat pääsaarella Spitsbergenillä. Asukkaita Huippuvuorilla on 2562 kappaletta (1.7.2014). Suurin asutuskeskuksista on pääkaupunki, norjalainen Longyearbyen, josta alkaa myös meidän matkamme.

Huippuvuoret sijaitsevat Pohjoisella Jäämerellä leveyspiirien 74-81 välillä. Ilmastoltaan alue on sijaintiinsa nähden leuto Golfvirran vuoksi: Longyearbyenin vuoden keskilämpötila on -4C ja huhtikuussa, retkikunnan ollessa alueella, keskilämpötila on -12,5C.

Saarten kasvillisuus ja eläimistö on niukkaa. Huippuvuorten pinta-alasta noin 60 % on jäätikön peitossa ja kasvukausi kestää vain kuukauden. Kasvillisuuden muodostavat sammaleet, varvut ja muu tundrakasvillisuus. Lintuja alueella on paljon, kesäisin, mutta maanisäkkäitä ihmisen lisäksi on vain muutama: naali, huippuvuortenpeura sekä idänkenttämyyrä. Merinisäkkäistä meistä kiinnostavin on maallakin käyskentelevä jääkarhu, jonka toivomme näkevän riittävältä etäisyydeltä, ja joka vaatii erityisjärjestelyjä turvallisuuden suhteen.

Alueella esiintyy kaikenlaisia hylkeitä ja valaita.

Alueella esiintyy myös runsaasti erilaisia hylkeitä (ja valaita), joita aikaisemmat retkikunnat ovat bonganneet useammin kuin jääkarhuja.

Jääkarhun näkemisen lisäksi retkikunta on määritellyt tavoitteet, jotka aikataulun (1.-24.4.) lisäksi osaltaan määrittelevät kuljettavan reitin:

1) 3 viikon ja 300 km:n tukematon (ja sponsoroimaton) arktinen hiihtovaellus
2) Saavuttaa 79 astetta pohjoista leveyttä
3) Huiputtaa Perriertoppen (1712m)
4) Huiputtaa Newtontoppen (1717m)
5) Tutustua hylättyyn Pyramidenin kaivoskylään

Huippuvuoret-2015-kartta-reitti_3600

Lennämme reittilennolla Longyearbyeniin 1.4., josta siirrymme bankkukyydillä Fredheimiin 2.4. Siellä hyppäämme suksille ja aloitamme hiihdon kohti jäätikköä ja ensimmäistä ylämäkeä. Sitä kertyykin kolmen viikon aikana reilun 300 kilometrin matkalla yli 5000 metriä! (Klikkaa suuremmaksi!)

Tavoitteet on sovittu porukassa, mutta odotukset ja mitä ihmiset hakevat reissulta vaihtelevat todennäköisesti hiihtäjittäin. Esimerkiksi Nina odottaa, kauniin arktisen luonnon lisäksi, jo aiemmilta hiihdoilta tuttua elämän yksinkertaisuutta. Kun taakseen on jättänyt kaiken kivan, mutta turhan härpäkkeen, ja päästään ns. elämän perusasioiden äärelle. Paluu arkeen tulee olemaan jälleen karu, mutta informaatiotulvan tavoittamattomissa on silti niin mukava viettää aikaa. Kai sitä jotenkin pitää olla vinksahtanut, kun tuonne haluaa lähteä pulkkaa kiskomaan. Joko mennään?

Teksti: Nina Teirasvuo, Marko Takanen
Kuvat: Marko Takanen, Jaakko ”Korpijaakko” Heikka, Wikimedia Commons

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *