Grönlanti 2016 – ison jään yli, kohti auringonnousua!

Grönlanti 2016 -retkikunta hiihtää maailman toiseksi suurimman jäätikön poikki lännestä itään huhti-toukokuussa 2016.

Retkikunnan aikataulu ja reitti

Retkikunta lähtee Suomesta 21.4. Matka kulkee Kööpenhaminan kautta Kangerlussuaqiin Grönlannin länsirannikolle, jossa tehdään viimeiset valmistelut ja jäälle siirrytään alustavan suunnitelman mukaan autokyydillä 24.4.

Itse hiihtoon on varattu noin 30 päivää. Hiihtoreitti kulkee karkeasti Napapiiriä mukaillen ja tekee pienen mutkan kylmänsodanaikaiselle amerikkalaiselle hylätylle tutka-asemalle, DYE2:lle, joka hautautuu hiljalleen lumeen keskellä jäätikköä. Hiihtomatkaa kertyy vajaat 600 kilometriä ja korkeimmillaan käydään yli 2500 metrin korkeudessa.

Hiihtomatka päättyy 23.5. tai niitä aikoja merenrantaan itärannikolla, josta on sovittu venekyyti vuonon yli Tiniteqilaaqin pikkukylään, josta koiravaljakot kuljettavat meidän edelleen itärannikon ”pääkaupunkiin” Tasiilaqiin. Sieltä matka jatkuu lentäen Kulusukin ja Reykjavikin kautta Suomeen, jonne saavumme aamulla 28.5.

Greenland2016-map

Korpi-Jaakko on hiihtänyt suurin piirtein saman reitin (lopettaen hiihdon eri kylään) kaksi vuotta siten AcrossGreenland2014-retkikunnassa. Retkikunnan kotisivuilta voi etsiä lisää taustatietoa kohteesta tai fiilistellä ja verrata tunnelmia parin vuoden takaisiin.

Retkikunnan kokoonpano

Retkikunta koostuu viidestä kokeneesta suomalaisesta talvivaeltajasta.

14-04-17EOS 6D5459_600Jaakko ”Korpi-Jaakko” Heikka, Taipalsaari/Riihimäki

Jaakko toimii retkikunnan johtajana ja kokeilee kuluvana talvena paljonko pää kestää ahkion vetämistä. Suunnitelmissa on naulata sukset seinälle kesäkuun alussa, mutta vain kesän ajaksi. Tietoja Jaakon ulkoilutaustasta englanniksi.

SAREK 2014 5_600Tomi Löfman, Jyväskylä

Tomi on hiihdellyt jo vuosia eri puolilla pohjoisia tunturialueita ja mm. käynyt Huippuvuorilla Vaiskan matkassa 2009. Tomin ajatuksia reissusta voi kuunnella YLE:n haastattelusta.

15-03-15EOS 6D0408_600Niina Rautiainen, Tampere

Niina on aktiivinen ulkoilija ja luontoalan ammattilainen, jolla on taustaa niin tuntureilta kuin vuoriltakin. Niinan valmisteluihin voi tutustua hänen blogissaan Seikkailun Lumous.

15-05-13EOS 6D2138_600Paula Strengell, Tampere

Paula on aktiivinen seikkailija, joka on ehtinyt hiihtää mm. Huippuvuorilla ja Islannissa sekä kiipeillä mm. Pik Leninillä ja Aconcagualla.

15-03-15EOS 6D0361_600Tero Lähde, Naantali

Tero on aktiivinen ulkoilija ja kalastaja, joka on ehtinyt keräämään lyhyessä ajassa noin 140 reissuyötä pääasiassa eri puolilta Lappia.

Retkikunnan seuraaminen

Olet tervetullut seuraamaan retkikuntamme matkaa arktisilla lakeuksilla! Kesää kammoksuvien nojatuolimatkailijoiden iloksi:

– Retkikunnan kulkema reitti ja viimeisin tunnettu sijainti näkyvät alla olevassa kartassa.
(Mikäli kartta ei toimi, löytyy se myös suoraan Social Hiking -palvelun sivulta.)
– Retkikunta kirjoittaa kuulumisistaan päivittäin Avotunturit-blogiin.

Terveisiä retkikunnalle?

Retkikunnalle voi lähettää viestejä:

– kommentoimalla blogi-kirjoituksia (Kommenttien julkaisussa ja päätymisessä retkikunnalle on valitettavasti viivettä, mutta kyllä ne tulevat perille.) tai
– lähettämällä sähköpostia osoitteeseen pohjoisemmas@gmail.com.
– Myös Facebook– ja Twitter-viestit saattavat tavoittaa meidät.

Retkikunnan yhteyshenkilönä toimiva Nina Teirasvuo välittää kuulumiset retkikunnalle aika ajoin ja retkikunta vastaa niihin kykyjensä ja halujensa mukaan.

Retkikunta toivottaa hyvää kevättä kaikille ja siirtyy piakkoin suksille!