14.4.2019 / Päivä 9
0 km (osalle 6km kävelyretki)
0 legiä (osalle 2 legiä)
korkeus: 1000 m
sää: koko päivä n. -6C, pilvistä, ajoittain onneton näkyvyys tuiskulumen vuoksi, luoteistuulta 5-10m/s päivän mittaan vaihdellen
sijainti: N 78,97275° E 016,56856°

Elää ja kokea tällaista!

Retkikunta on tänään viettänyt taukopäivää. Takana on kahdeksan hiihtopäivää ja palautuminen on tehnyt hyvää. Jokaisessa teltassa uni maistui tavallista pidempään. Sen lisäksi leirissä on ainakin nukuttu päiväunia, luettu kirjoja, leivottu sämpylöitä, ulkoiltu ja huollettu varusteita.

Tänään on myös aikaa miettiä, mikä saa lähtemään kolmeksi viikoksi hiihtovaellukselle ja sietämään ajoittaista kylmää ja epämukavuutta, joka väistämättä on osa lajia. Tietenkin täällä pääsee näkemään lähes koskematonta luontoa ja saa koetella rajojaan, mutta pitkä retkikunta an taa muutakin.

Keijo kirjoitti toissapäivänä, että kroppa alkaa tottua rasitukseen ja ahkionveto on muuttunut taloudellisemmaksi. Myös mieli on asettunut. Pitkien hiihtopäivien aikana maisema vaihtuu hitaasti ja ajantaju häviää. Katse lepää loputtomiin jatkuvassa maisemassa ja ajatuksilla ja tunteilla on tilaa tulla ja mennä. Mielessä olevat asiat asettuvat toisenlaisiin mittasuhteisiin eikä mieli harhaile kuten niin usein arjen kiireiden keskellä. Hetkittäin kokemus on lähes meditatiivinen. Päivät ovat tarjonneet myös ilon ja kiitollisuuden hetkiä. Eilen Newtontoppenin huipulla olo oli niin etuoikeutettu ja onnellinen, ettei sille oikein riitä sanoja. Aurinko paistoi ja pilvien lomasta avautuva maisema oli ääretön ja kaunis: hohtava jäätikkö sinistä taivasta vasten, maisemaan piirtyvät vuorenhuiput ja laaksot niiden välissä. Että saa elää ja kokea tällaista!

Elämä ilman datayhteyksiä tekee myös hyvää. Kuuluvuudet lop puivat ehkä kolmannen päivän jälkeen. Parissa päivässä radiohiljaisuuteen tottuu ja yhtä nopeasti siitä alkaa nauttimaan. Tavallisessa arjessa jatkuva uutisvirta, sosiaalinen media ja muu ärsyketulva vievät huomion toistuvasti päivän aikana. Käsi hakeutuu kohti puhelinta ja keskittyminen herpaantuu huomaamatta. Akun loppuessa olo on kärsimätön. Täällä kaikesta tästä pääsee täydellisesti irti. Tänään makasin telttapatjalla lukemassa useamman tunnin ajan. Lukemisen keskeytti vain päiväunet. Tämä on luksusta, jota arjessa on vaikea tavoittaa.

Eihän me toki täysin ilman viestiyhteyksiä olla. Joka päivä iltakuuntelun yhteydessä luetaan blogiin tulleet kommentit (mikä on illan kohokohta!) ja toisinaan mukana on viestihenkilömme tärkeiksi arvioimia ajankohtaisia uutisia. Retkikunnan tietoon on toistaiseksi kantautunut kuluvan viikonlopun merisää Suomen aluevesillä sekä se, että ennakkoäänestys oli ollut ennätysvilkasta.

Huomenna retkikunta palaa normaaliin päivärytmiinsä ja matka jatkuu kohti Perriertoppenia. Jos keli pysyy hyvänä, matka Perriertoppenin perusleiriin vie kaksi hiihtopäivää. Nähtäväksi jää, minkälaista keliä säiden jumalat meille antavat!

Kuvassa: Lähes meditatiivisia kokemuksia retkikunnan alkupuolelta. (kuva: Korpi-Jaakko)

– Elina

P.S. Lisäyksenä päivän tapahtumiin että Teron, Meriken ja Kaisan kahden legin patikkavaellus kohdistui Eplet-huipun valloitukseen. Huippua lähestyttiin luoteiskulmasta, ja viimeisten kivikkojen ylitys vaati melkoista ketteryyttä T-tossuilla. Näkyvyys oli vaihteleva ja mukana oli haulikko, gps, kompassi ja radiopuhelin. Tuuli napakka, mutta ympäristö upea. Ryhmä ja ympäristö selvisi retkestä vahingoittumattomina.

PPS. Karille vielä kerran kiitoksia sämpylätietoisuuden jakamisesta! Siitä on ollut suurta iloa. 🙂 – Korpi-Jaakko

5 kommenttia julkaisussa “Elaa ja kokea tallaista

  1. Noora Uurtamo

    Paljon terveisiä Elinalle kummipojalta ja muulta Uurtamon perheeltä! Joka päivä illalla luetaan blogia ja vähän ikävöidäänkin. Matiasta on mietityttänyt kovasti, onkohan Elina kaatunut suksilla:)

    Muokkaa
    Vastaa
  2. Kossu

    Perriertoppenin perusleiri on kyllä komea paikka. Toivottavasti kelit paranee maisemien parantuessa. Kyllä lepopäivät ovat makeita ja missään muualla en pysty nukkumaan niin paljoa kuin teltassa ja reissuissa. Uskon sen että Jaakko haluaa kaikki leipomis ja kokkaus vinkit käyttöönsä parantaakseen hyvien retkiruokien valikoimaansa. Hyvä ruoka ja parempi mieli on kyllä totta isoissa reissuissa, jotenka katsokaakin että Jaakko syö hyvin:)

    Muokkaa
    Vastaa
  3. annavarakas

    Kiva kuulla kuulumisia! Luka toivoo henkilökohtaista tervehdystä viesteihinsä. Hän virpoi tänään menestyksekkäästi Semmun kanssa.

    Muokkaa
    Vastaa
  4. Kari Ennola

    Onpa hienoa huomata, että tuoreista sämpylöistä on tullut osa arktisen retkikunnan ruokavaliota. Tuore leipä on aika hyvää noissa olosuhteissa. Muistakaa nauttia reissusta ja muistakaa epämukavuus on korvien välissä. Fyysisestä rasituksesta ja kylmyydestä voi myös nauttia, kun oikein asennoituu.

    Muokkaa
    Vastaa
  5. annavarakas

    Terolle: Katselin säätiedotusta ja toivottavasti teillä pysyy lämpötila pakkasella! Kevät tuli tänään Helsinkiin ja Lukan pyörästä tippui ketjut sen kunniaksi.

    Muokkaa
    Vastaa

Kerro, kysy, kommentoi!