20.3.20194,5 legiä9,7 kmKoivikossa hiihtoa ja kammi. Lähdettiin aamulla liikkeelle koivikon läpi, löydettiin jopa sopivaa reittiä ja vältettiin pahimmat kumpareet. Päästiin avamaan kunnon latu mukavan pehmeässä, mutta ei liian syvässä hangessa. Joen penkasta saatiin jopa tuoretta vettä, mikä maistui sulatetun lumen sijasta. Järven jäällä meno sujui hyvin. Riveistä oli toistuvasti kuullut viimeisillä päivillä sana "sauna". Keli oli meitä suosinut, joten meillä oli päivä varalla, mutta telttalepopäivän sijaista porukka kaipasi jo STF:n tunturiasemalle saunaan ja katetulle illalliselle. Asia selvä - huomenna suunta [...]
Historiallinen kohtaaminen: Ensimmäinen kerta ikinä kun kaksi Ankarat avotunturit -ryhmää kohtaa maastossa! Kuvassa Thomaksen miniretkikunta ja Ninan nice-porukka. (Kuva: Thomas) 18.3.20196.5 legiä19kmKop kop! Oli luvattu vastatuulta aamuksi, joten otettiin rauhallinen aamu ja puuro just syöty kun teltan ulkopuolella kuului tuttu ääni. Nina ryhmineen! Ihmettelivät mitä me vielä röhnähtiin. Kuulumisia vaihdettiin, yhteiskuva ja tytöt jakoivat etelään me taas itään kivipelloille. Kivipelto: Vasemmalta vai oikealta? (Kuva: Thomas) 20.3.20197 legiä21km ja -300Pujottelua. Tänään lähdettiin hiihtämään viimeistä päivää lohkare/harjannekentän läpi missä lohkareet vaihtelivat mopon [...]
13.3.20197 legiä18 kmSarek ja sää. Hyvä hiihtosää ja sopulikohtaaminen. Leirin pystytettyä sää alkoi muuttua hyvästä ennusteesta poiketen. Sitten tuli säätiedot myrskyvaroituksen kera. Selvä homma: irti! Leiripaikkamme oli huono myrsky-yötä ajatellen, vaihteleva tuulensuunta, ei lunta. Yltyvässä tuulessa teltat alas, siirto alas suojaisampaan paikkaan, pystyyn lumimuurien kera. Lettukestit voi jatkua ja hyvin mielin nukkumaan. 15.3.20196 legiä17.5km ja +100msarek haicu.sini taivas, lumi tanssii, kotka liitää, pyöre ilmas, utuiset huiput, rakot paukkuu. jallu virtaa, syvä uni. sarek minarit. 17.3.20196 legiä15km ja +120mKohteena nijak. Leppoisaa [...]
11.3.201923.5km ja -160mHanki kantaa pois moottoritieltä. Laskettiin koivikon lapi jäälle. Sarekin massivi alkaa näkyä. Teltoille löytyi lunta rantakoivikossa. Ruaksi voita ja perunaa. Vilmalle ja aleksille terkkuja! 12.3.201920km ja +180Suksi luistaa! Järvenjäästä noustiin ylös Gåbddåjavrjågåsj pitkin. Ylös noustuamme Sarekin huiput tuli näkyviin - ei pilven pilveä! Siellä jossain 10.3. (Kuva: Thomas) Retkikunnan leiripaikkojen sijainnit löytyvät täältä: http://www.shareyouradventure.com/map/80256/avotunturit/Sarek2019
10.3.2019 aamuPorukka koossa Stora Sjöfalletissa. Pitkän ajomatkan jälkeen oli eilen illalla väsyneempää väkeä kun ois vastatuulessa hiihtänyt 10 legin päivän. Ja meikäläisen aikaiset lähtöaikeet äänestettiin nurin. Tänään heräsin iloisiin ääniin ja ryhmän pakkaamissuunnitelmiin, hehän olivat jo lähtövalmiina kun itse vasta availi silmiä. Porukka on intoa täynnä. Varusteiden jakoa ja viimeiset tsekkaukset. Ja hiihto alkaa. Tästä eteenpäin, 2 viikkoa, vain me ja Sarekin maastot.- Thomas 10.3.2019 ilta13km ja +300m5 legiä-15cAamubriiffin ja reitin läpikäynnin jälkeen Päästiin suksille tasan klo 12. Hiihdettiin Kebnatsin [...]