Nice retkikuntamme kokoontui harjoitus- ja viimeistelyleirin merkeissä pirtsakassa pakkasäässä Taipalsaarella 16-18.2.2018. Aloitimme kokoontumalla paikalliseen ”baariin”,  missä kävimme retkikuntamme johtajan Ninan johdolla tiukan tietopaketin matkaan liittyviä asioita. Kävimme lävitse mm. Grönlantiin etukäteen lähtevien tavaroiden pakkaamisen ja aikataulun rahdin lähetykselle, hiihtopäivien kulun Grönlannissa, ensiapulaukun sisällön, turvallisuuteen liittyviä asioita, telttojen myrskypystytyksen, satelliittipuhelimien käyttöä ja monia monia muita todella tärkeitä asioita. Myrskypystytyksen vaiheet... teoriassa   KOLMEN PÄIVÄN VARUSTE- JA KUNNONTARKASTUS EDESSÄ Kun tiukka tietopalaveri oli saatu päätökseen, oli aika lähteä hiihtämään ja testaamaan mukaan mahdollisesti lähteviä varusteita. Tarkoitus oli, että [...]
Huhuja on kuulunut, pientä vihjettä on jo sieltä täältä tullut, mutta nyt vihdoin ja viimein: Ankarat Avotunturit Grönlanti 2018 –retkikunta suksii varjosta valoon! Matka alkaa Suomesta huhtikuun lopulla ja varsinainen vaellus toteutetaan 25.4.- 23.5. Iso jää ylitetään lännestä itään reitillä Kangerlussuaq – DYE2 – Isortoq (tai jään reuna lähempänä Tasiilaqia). Matkaa kertyy n. 570km ja reitin korkein piste on yli 2500 metrissä. Sää voi olla mitä vain täydestä valkoisuudesta, myrskytuuliin ja paahtavaan auringon paisteeseen. Ylitys lännestä itään Matkaan lähdetään kuuden [...]
Huippuvuorten retkikunnan harjoitusvaellus Päijänteen kansallispuistossa 3.-4.2 Vastahan oli joulukuun alku ja Huippuvuorten retkikunnan ensimmäinen kokoontuminen Lopella retken suunnittelun merkeissä! Niinhän se menee, että aika rientää kun suunnittelee mukavia. Nyt oli siis vihdoin aika testailla menoa, telttakaveria ja varusteita käytännössä Huippuvuorten retkikunnan yhteisellä harjoitusleirillä Päijänteen kansallispuistossa kun reissun alkuun on vajaat 2 kuukautta aikaa. Kukin oli tahollaan tehnyt tarvittavia varustehankintoja joulukuisen ensitapaamisemme ja tämän harjoitusleirin välisenä aikana, pohtinut (päänsä puhki) niiden riittävyyttä erittäin kylmiin olosuhteisiin ja laskeskellut laskimentarkasti tulevaa ruoan (myös [...]
Tai ei ihan, mutta edistystä on tapahtunut etelässäkin. Järvet ovat alkaneet jäätymään ja tänään on hiukan sadellut luntakin, huomenna ilmeisesti reippaasti lisää lumi-infernon muodossa – hyvälle näyttää etelän kurssien osalta! Reilu viikko sitten pyörähti virallisesti talvisesonki käyntiin, kun Syötteellä pidettiin kauden ensimmäinen johdatus-kurssi. Saatiin nautiskella talvisesta maisemasta pikkupakkasessa. Illalla tahmakeli hidasti menoa ja laitettiin teltat pystyyn hiukan suunniteltua aikaisemmin. Seuraavana päivänä tehtiin osallistujien toiveesta ekstralenkki kauniissa kynttiläkuusimetsässä ennen tiukkaa ylämäkeä Syötteen huipulle. Jos ei hiki tullut muuten hiihtäessä, niin viimeistään [...]
Kaksi viikkoa sitten perjantaina laskeutui kone Helsinki-Vantaalle kyydissään kourallinen hiihtovaeltajia hikisine sukkineen ja reissussa ruskettuneine naamoineen. Kolmen viikon vaellus oli tehty ja arki kutsui. Hiihto kulki, mutta säät antoivat oman mausteensa reissuun: tuulisesta aurinkoiseen ja jopa kolmenkympin pakkasiin. Perriertoppen tuli melkein koko retkikunnan voimin huiputettua ja mursu nähtyä lähes silmästä silmään. Good job fellows! Eilen palattiin Helsinki-Vantaalle ja hypättiin koneeseen, joskin eri porukalla. Matkakohteena yhdeksän hengen retkikunnalla on Vatnajökull-jäätikkö Islannissa. Perjantaina etsiydyimme Reykjavikiin, josta lauantaina jatkamme matkaa kohti jäätikön kupeessa [...]
Kevään 2017 Huippuvuorten retkikunnan harjoitusvaellus hiihdettiin Padasjoella 28.1-29.1. Auringon paistaessa pääsimme nauttimaan Päijänteen kansallispuiston hienoista maisemista. Teksti ja kuvat: Susanna “Suski” Oksanen Matkaan lähdimme Padasjoen laivarannasta suuntana Kelvenne. Sattumalta samaan aikaan osa Outdoor Siskoista suuntasi vaellukselle. Jäällä oli hyvän sään houkuttelemina myös muun muassa potkukelkkailijoita, jotka viilettivät ohitsemme: Jään paksuus oli reilut 20 cm, joten railotkin saimme ylitettyä turvallisesti yli 60 kg painavien ahkioiden kanssa: Hiihtäessä noudatimme tuttua 50-10 -kaavaa taukojen suhteen. Lounaan nautimme Vähä Haukkasalon kallioiden suojassa täysin tyynessä [...]
Sekä vuosi 2017 että talvikausi 16-17 on käynnistynyt. Etelä-Suomessa lunta on vielä vähänlaisesti, mutta sääennuste lupaa onneksi tasaista pikkupakkasta, eli hiihtokelit säilyvät vähintään järvien jäillä. Johdatus-kurssilta Iso-Syötteeltä tammikuussa 2017. (Kuva: Korpi-Jaakko) Pohjois-Suomessa hiihtokelit sen sijaan ovat olleet hyvät jo toista kuukautta. Avotunturit-tiimi aloitti talvikauden ikään kuin varaslähdöllä jo joulukuun puolella kun Korpi-Jaakko piti suuren kysynnän vuoksi Iso-Syötteellä ylimääräisen Johdatus-kurssin. Toinen kurssi pidettiin Iso-Syötteellä tammikuun alussa ja paikalla olleet saivat palkkioksi nauttia upeasta kuutamosta ja revontulista. Ihan samoja maisemia emme uskalla luvata  Etelä-Suomen Johdatus-kursseille, mutta [...]
Vielä ehtii kääntämään katseen viime kevääseen, vaikka uusi kausi jo kurkkii nurkan takana. Perinteisen Huippuvuorten hiihdon lisäksi oli suuntana Grönlannin jäätikkö, jonka Korpi-Jaakko veti hyvällä tahdilla säiden suosiessa. Oli hieno vuosi tehdä ylitys, sillä ensimmäisestä suomalaisesta Grönlannin yli hiihtäneestä retkikunnasta tuli kuluneeksi tänä vuonna 50 vuotta. Retkikunta sai jonkin verran palstatilaa ja jäsenet mahtavan kokemuksen, mutta jäi hiihdosta käteen muutakin. Viime viikonloppuna Suomen Arktisen Klubin jäsenistö kerääntyi Nanoqiin kokoustamaan sekä kuuntelemaan reissukertomuksia ja muita hienoja esityksiä kylmiltä seuduilta. Sen sijaan, [...]
Talven 2017 kurssit, vaellukset ja retkikunnat Kesä on kääntynyt syksyyn ja kuulaissa aamuissa alkaa olla jo lupausta tulevasta talvesta. Loppukesän aikana Ankarat avotunturit -sivuille on päivitetty vähän kerrallaan talven 2017 tarjontaa: johdatus- ja erikoiskurssit, hiihtovaellukset suurtuntureille sekä arktiset retkikunnat. Sivuilla tieto on kuitenkin hieman hajallaan, joten ajattelimme kerätä sen jälleen kätevästi yhteen paikkaan eli tänne blogiin. Johdatus arktiseen hiihtovaeltamiseen -kurssit Johdatus-kurssilla Näsijärvellä 2016. (Kuva: Korpi-Jaakko) Johdatus-kursseja järjestetään perinteiseen tapaan eripuolilla Suomea tammi-helmikuussa. Kahden päivän kurssilla saat tuhdin tietopaketin vaativista hiihtovaelluksista ja pääset myös [...]
29.5.2016 / Päivä 1 (retkikunnan jälkeistä elämää) sää: lämmin, puolipilvinen, kesäinen sijainti: Etelä-Suomi Viimeinen legi Edellisen kirjoituksen jälkeen on jo ehtinyt virrata paljon sulamisvesiä Grönlannin jäätikön länsireunalla, ja varmaan todella paljon siitä kun aloitimme hiihdon reilut viisi viikkoa sitten. Retkikunta on nyt vetänyt kunnilla loppuun viimeisen leginsä ja päätynyt kotimaan kamaralle. Hiihtohan loppui 20. päivänä meren rantaan. 21.5. meidät haettiin veneellä ihmisten ilmoille. Ja 26.5. nousimme pienehköllä potkurikoneella sorapintaiselta kiitoradalta Kulusukista ja laskeuduimme Reykjavikin asfalttikentälle Islantiin. Kentältä nappasimme taksin, joka vei meidät ja neljännestonnin hiihtoromppeita [...]